Skuuttivalvonnan karu tulos Lounais-Suomessa – 200 päihtynyttä

Kevyen sähköneuvon kuljettamisesta päihtyneenä tuli kiellettyä kesäkuussa voimaan tulleen uuden lainsäädännön seurauksena. Lakimuutos on näkynyt kesällä poliisin liikennevalvonnassa.

------

Poliisi on kirjoittanut ympäri Suomea jo runsaasti sakkoja skuuttaajille. Pelkästään Lounais-Suomessa satoja seuraamuksia päihtyneille kuljettajille.

Poliisipartiot määräsivät Lounais-Suomen alueella yhteensä 213 liikennevirhemaksua päihtyneille kuljettajille 17. kesäkuuta – 31. elokuuta välisenä aikana.

Liikennevirhemaksuista 140 määrättiin Turussa. Päihtyneenä sähköskoottereita ajaville on siis kirjoitettu keskimäärin noin 20 seuraamusta viikossa.

– Ehdottomasti suurin osa päihtyneistä kuskeista tavataan ilta- ja yöaikaan suurimpien kaupunkien keskustoissa, kertoo ylikonstaapeli Vesa Hanski Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.

Kiinni jääneet kuljettajat ovat Hanskin mukaan olleet pääosin tietoisia lakimuutoksesta. Poliisi voi määrätä päihtyneelle kuljettajalle 200 euron suuruisen liikennevirhemaksun.

Hanski varoittaa poliisipartioiden tunnistavan päihtyneet kuljettaja ajotyylistä yleensä jo kaukaa. Henkilökuljetus yhdelle hengelle tarkoitetulla kevyellä sähköajoneuvolla on niin ikään kiellettyä liikennevirhemaksun uhalla.

Poliisi tavoitti kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun ulottuneella ajanjaksolla Lounais-Suomessa yhteensä 327 niin kutsuttua kaksi päällä -sähköpotkulautaa. Tapauksia kertyi siis keskimäärin noin neljä päivässä.

Uusi lainsäädäntö kieltää myös kevyiden sähköajoneuvojen kuljettamisen alle 15-vuotiaalta. Poliisi on Lounais-Suomessa keskeyttänyt alle 15-vuotiaiden matkan ja ilmoittanut asiasta kuljettajan vanhemmille. Poliisin mukaan alle 15-vuotiaita kuljettajia on kuitenkin tavattu vain vähän.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Autot Viihdeuutiset.