Vapaa-ajan asunnoilla tapahtui viime vuonna ennätyksellisen paljon vahinkoja neljään edeltävään vuoteen verrattuna. Niiden yleisimpiä aiheuttajia olivat myrskyt ja muut luonnonilmiöt. Asia käy ilmi Pohjola Vakuutuksen tilastoista.
Talvikaudella yleisimmät vahingot johtuvat myrskytuulen aiheuttamista vaurioista, laiterikoista ja niiden aiheuttamista vesivuodoista sekä murtovarkauksista. Kesällä tuhoja aiheuttavat esimerkiksi ukonilmat. Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujalan mukaan viime kesänä salamat rikkoivat kodinkoneita sekä laitteita ja sytyttivät pahimmissa tapauksissa tulipaloja.
Mökin pihapiirin ja rakennusten kattojen kunto on suositeltavaa tarkistaa joka vuosi. Myös rännit on syytä tarkistaa ja puhdistaa kerran vuodessa. Tukkeutunut ränni voi aiheuttaa vesivahingon kiinteistöön.
– Tuulen kaatamat lahonneet puut ja irronneet kattopellit aiheuttavat joka vuosi tuhansien eurojen vahinkoja. Ilmatieteenlaitoksen tietojen mukaan edellisen viiden vuoden aikana merkittävistä myrskyistä kolmasosa on tapahtunut marraskuussa. Jos maa ei ole roudassa ja tuulet ovat kovat, riski puiden kaatumisesta kasvaa, Kujala varoittaa Pohjola Vakuutuksen tiedotteessa.
Myrskytuulet aiheuttavat vuosittain vahinkoja myös irtaimistolle, kuten trampoliineille, paviljongeille ja grilleille. Kaikki irtaimisto kannattaakin siirtää suojaan syys- ja talvimyskyjen varalta. Mökeillä sattuvista vahingoista kalleimpia tulipalojen ohella ovat vesivuodot.
Mikäli mökkiä ei lämmitetä talvella, tulee vesiputkisto tyhjentää, vesijohto sulkea ja vesipumppu sammuttaa. Talven peruslämmössä pidettävässä mökissä on syytä huolehtia lämmön pääsemisestä kaikkiin tiloihin, joissa on vesiputkia. Käyttövesiverkko tulee sulkea aina, jos rakennus jää tyhjilleen yli viikoksi.
– Ilmalämpöpumppua ei saa koskaan jättää ainoaksi lämmönlähteeksi, sillä niiden ulkoyksiköt ovat herkkiä sääilmiöille ja voivat jäätyä. Laitteen säännöllinen huolto on tärkeää, ja lisälämmönlähteenä se tuo varmuutta kylminä kuukausina, Kujala neuvoo.
Myös varkaat aiheuttavat mökeillä vahinkoja. Mökiltä kannattaa viedä arvotavarat pois ja jättää verhot auki, jotta varkaat näkevät, ettei mitään varastettavaa ole. Varkauksia voi pyrkiä ehkäisemään myös lukoilla, valaistuksella, valvontalaitteilla ja mökkitielle asennettavalla puomilla.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten kesämökki tai laajemmin aihealueesta Koti & Asuminen Viihdeuutiset.