Helsinki on toista vuotta peräkkäin noussut Global Destination Sustainability -indeksin kärkeen ja saanut tittelin maailman vastuullisimmasta matkailukaupungista.
Arviointi perustuu vuosittain siihen, kuinka kaupungit onnistuvat yhdistämään matkailun ja tapahtumien kehittämisen ympäristönsuojeluun, vastuullisiin hankintoihin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä ympäristöä tukevaan infrastruktuuriin.
Helsinki saa kiitosta erityisesti uusiutuvan energian käytöstä. Raportin mukaan 54 prosenttia kaupungin energiasta on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Kaikki Helsingin tapahtumapaikat ovat vastuullisuussertifioituja.
Kaupungilla on myös kunnianhimoinen tavoite vähentää hiilijalanjälkeään 80 prosenttia viiden vuoden kuluessa. Lisäksi Helsinki sai korkean arvosanan sosiaalisen edistyksen kategoriassa, mikä tarkoittaa, että kaupunki on saavutettavissa ja turvallinen matkakohde myös erilaisille ihmisryhmille.
Global Destination Sustainability -indeksi tarkastelee vuosittain kymmeniä kaupunkeja eri puolilta maailmaa. Arvioinnissa huomioidaan neljä päätekijää.
Ensimmäisenä on matkakohteen hallinta ja ympäristön tarpeiden tasapaino, toisena matkailualan sitoutuminen vastuullisiin hankintoihin, kolmantena sosiaalinen osallisuus sekä neljäntenä ympäristöpolitiikat ja infrastruktuuri.
Ruotsin Göteborg oli toisena ja kolmantena Kööpenhamina. Molemmat kaupungit olivat kärjessä myös viime vuonna.
Göteborgissa 100 prosenttia tapahtumapaikoista on sertifioituja ja 60 prosenttia energiasta uusiutuvaa, mutta Helsinki vei niukasti voiton sosiaalisen osallisuuden arvioinnissa. Kööpenhamina puolestaan loisti ympäristökategoriassa, sillä 69 prosenttia sen energiasta on uusiutuvaa.
Kymmenen kärjessä oli peräti kaksi suomalaista kaupunkia, sillä Tampere sijoittui kuudenneksi.
Maailman kestävimmät matkailukohteet 2025:
1. Helsinki, Suomi
2. Göteborg, Ruotsi
3. Kööpenhamina, Tanska
4. Aalborg, Tanska
5. Glasgow, Iso-Britannia
6. Tampere, Suomi
7. Aarhus, Tanska
8. Lyon, Ranska
9. Belfast, Iso-Britannia
10. Reykjavik, Islanti
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Helsinki tai laajemmin aihealueesta Matkailu.