Disneyn suoratoistopalvelussa tapahtuu lokakuussa muutos. Varttuneemmalle katsojakunnalle suunnattu Star-alaosio poistuu Disney+-palvelusta.
Muutoksella ei kuitenkaan pitäisi olla suurta käytännön vaikutusta, sillä Star korvataan Hulu-brändillä. Muutoksen taustalla on Disney+-palvelun ja aikaisemmin erillisen Hulu-palvelun yhdistyminen Yhdysvalloissa.
Hulusta tulee tämän seurauksena Disneyn suoratoistopalvelun kansainvälinen yleisen viihteen brändi myös Yhdysvaltojen ulkopuolisilla markkina-alueilla. Varietyn mukaan muutos astuu voimaan 8. lokakuuta alkaen.
Hulu perustettiin vuonna 2007. Disney osti enemmistön yhtiöstä vuonna 2019. Hulun alkuperäissarjoihin kuuluvat muun muassa Disney+-palvelu Star-osiossa katsottavissa olleet The Bear, Kardashianit, Futurama ja tuore Alien: Earth.
Disneyn mukaan muutos helpottaa Hulu-sisällön etsimistä suoratoistopalvelussa. Disney+-palveluun on luvassa lähiviikkoina muutoksia, kuten uudistunut kotinäyttö ja tarkemmin katsojan mieltymysten mukaisia suosituksia.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten elokuva tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.