Ukrainan sodassa on jouduttu viime aikoina tilanteeseen, jossa vihollisvaltio Venäjän sotavoimat ovat lähettäneet miehittämättömiä drooneja myös muiden maiden, kuten esimerkiksi Puolan, ilmatilaan. Viime päivinä myös monien muiden maiden lentokenttiä on häiritty drooneilla.
Venäjä käyttää aktiivisesti suuria määriä drooneja iskuissa Ukrainaan, ja kaikkia näistä lennokeista ei saada pudotettua ennen niiden iskeytymistä kohteeseensa. Venäjän toimintaa kuvaa hyvin se, että varsin usein kyseessä ovat siviilikohteet, mikä loukkaa kansainvälistä oikeutta.

Ajoittain myös hävittäjät onnistuvat pudottamaan vihollisen drooneja taivaalta. Nyt verkossa leviää Sternenkon alunperin Telegram-ryhmässä ikuistama valokuva, jossa nähdään miten hollantilaisen Lockheed Martin F-35 Lightning II -hävittäjän kylkeen on maalattu onnistuneen pudotuksen merkiksi droonin kuva.
Kyseessä oli iranilainen deltasiipinen räjähdelennokki HESA Shahed-136, jota Venäjä kutsuu nimellä Geran-2. Hävittäjä onnistui pudottamaan sen Puolan ilmatilassa. Näitä Iranissa suunniteltuja drooneja valmistetaan nykyisin myös Venäjällä.
Shahed-136 -lennokki voidaan laukaista esimerkiksi kuorma-auton kyydissä olevaan konttiin piilotetulta alustalta, jossa voi olla kerrallaan jopa viisi droonia. Laukaisu tapahtuu rakettipanoksella, joka irtoaa lentoonlähdön jälkeen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten F-35 Lightning tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.