Jumanji-elokuvasarja saa jatkoa. Uuden elokuvan tuotanto alkaa marraskuussa Los Angelesissa. Kyseessä on vuonna 1995 alkaneen Jumanji-elokuvasarjan neljäs osa.
Toistaiseksi nimettömän neljännen Jumanji-elokuvan päärooleihin palaavat kahdesta edellisestä osasta tutut Dwayne Johnson, Kevin Hart, Jack Black ja Karen Gillan.
The Hollywood Reporter -lehden mukaan mukana ovat uusina kasvoina myös The White Lotus -sarjan ensimmäiseltä kaudelta tunnettu Brittany O’Grady ja Beetlejuice Beetlejuice -elokuvassa näytellyt Burn Gornman.
Jumanji-elokuvien keskiössä on todeksi muuttuva samanniminen peli. Vuonna 1995 ensi-iltansa saaneen ensimmäisen Jumanji-elokuvan päärooleissa nähtiin muun muassa Robin Williams ja Kirsten Dunst. Jatkoa seurasi vuonna 2017 Jake Kasdanin ohjaaman Jumanji: Welcome to the Jungle -elokuvan muodossa.
Kasdan ohjaa myös tulevan Jumanjin. Elokuvasarjan neljäs osa saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 11. joulukuuta 2026.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Dwayne The Rock Johnson, elokuva, Jack Black, Kevin Hart tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.