Kylie Jenner vaikuttaa suunnittelevan uutta aluevaltausta. Kardashianit-tähti esittelee laulutaitojaan Terror Jr -popduon tuoreella kappaleella Fourth Strike. Hän vierailee maanantaina julkaistulla kappaleella King Kylie -nimellä.
Kylien ääntä kuullaan Fourth Striken lopussa, kappaleen kolmannessa säkeistössä. Kappale on myös mukana tähden Kylie Cosmetics -kosmetiikkabrändin tuoreessa mainoskampanjassa.
Terror Jr -duon muodostavat nykyään David ”Campa” Benjamin Singer-Vine ja laulaja Lisa Vitale. Yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä Three Strikes vuonna 2016. Myös kyseinen kappale soi Kylie Cosmeticsin mainoksessa.
Kylie yhdistettiin Terror Jr:n jo ensimmäisen singlen aikoihin. Variety-lehden mukaan tuolloin huhuttiin, että Kylie olisi kokoonpanon laulaja. Tähti kuitenkin kiisti huhut Snapchat-tilillään.
Kylie Jenner tekee lähivuosina debyyttinsä myös elokuvanäyttelijänä. Hänet on kiinnitetty The Moment -elokuvaan, jonka pääroolia näyttelee brittiläinen laulaja-lauluntekijä Charli XCX. Charli XCX on myös yksi elokuvan tuottajista.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kylie Jenner tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.