Countrytähti Brad Paisley ensikerran Suomeen kesäkuussa

Yhdysvaltalainen countrymusiikin supertähti Brad Paisley saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi kesänä. Kolminkertainen Grammy-voittaja konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 9. kesäkuuta 2026, ja luvassa on ainutlaatuinen ilta yhden lajinsa menestyneimmän artistin seurassa.

---
---

Vuonna 1999 esikoisalbuminsa julkaissut Paisley on uransa aikana noussut yhdeksi countrymusiikin arvostetuimmista sooloartisteista. Hänen tarttuvat kappaleensa, huumorilla maustetut sanoituksensa ja karismaattinen lavaesiintymisensä ovat tuoneet hänelle vaikuttavan määrän palkintoja.

Brad Paisley on voittanut urallaan jo kolme Grammyä, kaksi American Music Award -pystiä, 15 Academy of Country Music Award -palkintoa ja 14 Country Music Association -palkintoa. Yksi näistä on hyvin arvostettu Entertainer of the Year -tunnustus.

Paisley on julkaissut uransa aikana myös lukuisia menestyshittejä. Hänen teoksistaan 25 kappaletta on noussut listaykköseksi, ja näistä 21 kappaletta on hänen itsensä kirjoittamia.

Vuonna 2008 hän teki historiaa olemalla ensimmäinen artisti, jolla oli 10 peräkkäistä Billboard Country Airplay -ykköstä. Hänen tuotantonsa on kerännyt suoratoistopalveluissa lähes viisi miljardia kuuntelua, mikä tekee hänestä yhden genrensä kuunnelluimmista artisteista.

Brad Paisley otti Taylor Swiftin lämmittelijäkseen vuonna 2007 hänen kiertueelleen. Tuolloin Swift oli vasta uransa alussa, ja Paisley oli vaikuttunut tämän esikoisalbumista. Pian kiertueen jälkeen Swift nousi maailmanlaajuiseen menestykseen.

Paisley on tällä hetkellä Truck Still Works -maailmankiertueellaan, joka on kerännyt yleisöä ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Nyt suomalaisilla on ensi kesänä mahdollisuus nähdä tämä countrymusiikin suurnimi intiimissä konserttisalissa Helsingin Kulttuuritalolla. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 24. lokakuuta klo 10.00.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.