Pariisin maailmankuulussa Louvren taidemuseossa todistettiin kaikkien aikojen timanttiryöstöä sunnuntaiaamuna. Museoon saapui kolme rakennusmieheksi pukeutunutta, huppupäistä miestä ja vei mukanaan Ranskan kruununjalokiviä kymmenien miljoonien eurojen arvosta. Ryöstö kesti neljä minuuttia.
Ryöstäjät saapuivat paikalle skoottereilla heti museon auettua. He käyttivät rakennuksen seinustalla ollutta nostolavaa päästäkseen toisen kerroksen ikkunan luo. He leikkasivat kulkuaukon pienillä bensakäyttöisillä moottorisahoilla. Ryöstäjät uhkasivat aseellisesti paikalla olleita vartijoita.
Tapahtumat sijoittuivat Louvren Apollon-galleriaan. Teko suoritettiin muutaman sadan metrin päästä Mona Lisa -taideteoksesta. Turvakamerat tallensivat epätodellisen hetken, kun yksi rikollisista leikkasi näyttelyvitriinin lasia rennon rauhallisesti. Joukko hämmästyneitä turisteja seurasi vierestä.
Ranskan kulttuuriministeri Rachida Dati kertoi ryöstäjien olleen ammattimaisia ja toimineen kokeneesti. Ihmisiä ei vahingoitettu. Saaliiksi päätyi yhdeksän korua, joiden joukossa oli muun muassa Ranskan viimeiselle kuningattarelle Maria Amalialle ja keisarinna Eugénielle kuuluneet safiirikoristeinen tiara ja kaulakoru.
Saaliin mukana oli myös Napoleonin toisen vaimon, Marie-Louiselle kuuluneet kaulakoru ja korvakorut. Koruille on vaikea antaa rahallista arvoa, mutta asiantuntijoiden mukaan ne ovat mittaamattoman arvokkaita ja korvaamattomia. Varovaisen arvion mukaan jalokivien arvo on useita kymmeniä miljoonia.
Ryöstäjät pakenivat samaa reittiä ulos mistä tulivatkin. He katosivat skoottereillaan Seine-joen suuntaan. Poliisi löysi paikalta rikosvälineitä sekä yhden kruunun, mikä oli pudonnut matkasta. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on tuohtunut kansallisaarteiden ja kulttuuriperinnön varastamisesta ja lupasi, että jalokivet ja tekijät löydetään. Poliisin mukaan kyseessä oli todennäköisesti kansainvälinen ja tarkasti suunniteltu järjestäytyneen rikollisuuden operoima isku.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Louvre tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.