Erika Vikman sekoitti Tukholman – myös Linda Lampenius aivan liekeissä

Suomalainen kansainvälinen poptähti Erika Vikman on kiertänyt viime aikoina aktiivisesti Eurooppaa, kun hän on ulosmitannut Euroviisuissa ansaitsemaansa suosiota keikoillaan. Nyt Vikman nousi estradille aivan naapurissa, eli Ruotsin Tukholmassa.

---
---

Keikalta ikuistetun materiaalin perusteella konsertti oli erittäin onnistunut ja ihmiset innoissaan räväkästä suomalaisesta. Kommenttien puolella ikoninen suomalainen viulistitähti Linda Lampenius hehkuttaa keikkaa ja käyttää jopa liekki-emojia todetessaan, että ”Oli upea keikka!!!”.

Äskettäin Lontoossa järjestetty keikka oli varmasti yksi kiertueen kohokohdista, sillä se myytiin loppuun jo kuukausia ajoin ennakkoon. Suosiota siis saarivaltiossa riittää. Myös Amsterdamin keikka oli menestys.

Erikan koko syksy ei kuitenkaan mene kiertueen merkeissä. Vikmanilla on aikaa kiertää myös Suomessa, sillä hänen kiertueensa käynnistyy toden teolla 8. marraskuuta Himokselta ja päättyy Tampereen Tavara-asemalle 20. joulukuuta.

Erika Vikmanin nykyinen räväkkä tyyli ja häpeilemättömän rohkeat lyriikat eivät välttämättä tuo ensimmäisenä mieleen, että hän tuli alunperin julkisuuteen vuoden 2016 tangokuningattarena.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.