Tiktakin Petralta jymyuutinen – ”Aivan hullua”

Petra Gargano on suomalaisille tunnettu Tiktakin Petrana. TikTak-yhtyeen solistina nainen toimi vuosina 1998-2007. Vuonna 2009 Petra suuntasi omalle soolouralleen, ja on samalla tiellä edelleen.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Petra vihjaili aiemmin sosiaalisessa mediassa, että hän tulee paljastamaan lähipäivinä jotain, jota hän on suunnitellut jo vuosien ajan. Tänään 13. marraskuuta uutinen on kerrottu viimein kaikille kun tähti on saanut julkaista tiedon hänen tulevasta kirjastaan.

Petra on kirjoittanut Comeback-nimeä kantavan kirjan, joka julkaistaan 11. maaliskuuta. Kirja on kuitenkin jo nyt ennakkotilattavissa. Ennakkotilauksen tekijät saavat teoksen 20 prosentin alennuksella ja vielä nimikirjoituksen kera.

Kirjassa kaikki uran vaiheet

– Aivan hullua!!! Mä olen kirjoittanut kirjan, Petra Gargano iloitsee omalla Instagram-kanavallaan.

Petra kertoo, että Comeback-kirjassa hän käy läpi kaikki hänen uransa vaiheet aina lapsuudesta Tiktakin kautta soolouralle saakka. ”Vihdoin Tiktakin ura löytyy yksistä kansista, mutta tämä kirja on sen lisäksi niin paljon kaikkea muutakin. Tämä on Petran Comeback”, artisti kirjoittaa.

Tiktak on suomalaisten rakastama tyttöbändi, johon kuului kuusi jäsentä. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, Sekoitat mun maailman, julkaistiin elokuussa 1999. Viimeisen albumin he julkaisivat vuonna 2003 kun Ympyrää-niminen levy ilmestyi. Levy sisältää muun muassa hitin Heilutaan, joka julkaistiin singlenä samana vuonna. Yhtye päätti lopettaa vuonna 2007.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.