Robin Packalén jätti viime vuonna Linnan juhlat väliin – sai nyt uuden kutsun

Suomalainen poptähti Robin Packalén sai viime vuonna kutsun Linnan juhliin. Artisti joutui kuitenkin jättämään itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton väliin keikkakiireiden vuoksi.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Packalén on kuitenkin saanut kutsun Linnan juhliin tänäkin vuonna. Artisti jakoi kuvan saamastaan kutsusta 24 tunnin ajan katsottavissa olevissa Instagram-tarinoissaan. Vaikuttaa siis siltä, että Packalén ehtii tänä vuonna osallistumaan juhlallisuuksiin.

Packalén joutui jättämään Linnan juhlat viime vuonna väliin kiertueensa vuoksi. Laulaja oli tuolloin kiertämässä Aasiassa. Hän kertoi tuolloin Instagram-tarinoissaan nostavansa maljan Suomen kunniaksi Shanghaissa.

Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta järjestettäviin Linnan juhliin on kutsuttu tänä vuonna noin 1 700 vierasta. Packalénin lisäksi joukossa on muitakin Suomen musiikkimaailman tähtiä. Esimerkiksi Erika Vikman paljasti taannoin saaneensa kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Robin Packalén nousi kuuluisuuteen vasta 13-vuotiaana Frontside Ollie -hitin myötä. Nykyään 27-vuotias poptähti esiintyy ensi keväänä eri puolilla Suomea yhteensä 16 paikkakuntaa kattavalla kiertueella.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.