Suomalaisilla työpaikoilla on usein tapana aloittaa henkilöstön pikkujoulut hyvissä ajoin, mikä voi tarkoittaa tilaisuuden alkamista lähes suoraan työpäivän jälkeen. Usein siinä tilanteessa ei ole aikaa lähteä esimerkiksi kotiin laittautumaan pikkujouluja varten.
Tämä voi tuottaa etenkin naispuolisille työntekijöille hieman päänvaivaa, koska moni haluaisi ehostaa itseään iltaa varten, mutta ei kuitenkaan haluaisi tulla aamulla töihin täysin laittautuneena.
Juhlakampaus valmiiksi nopeasti
Kampaaja Phillipe Tholimet antoi Good Housekeeping -sivustolle parhaat neuvonsa, joiden avulla naiset saavat hiuksensa pikkujoulukuntoon nopeasti vaikkapa työpaikan taukotiloissa.
1. Kuivashampoo Kuivashampoon avulla hiuksiin saadaan nopeasti enemmän tuuheutta ja rakennetta. Näin saat lisää nostetta esimerkiksi aamulla tehtyihin rantalaineisiin tai jo hieman likaantuneisiin hiuksiin.
2. Hiuskoristeet Hiuksiin saa nopeasti näyttävyyttä ja juhlavuutta erilaisilla hiuskoristeilla ja nauhoilla.
3. Kihartaminen Mikäli pystyt kihartamaan hiuksesi esimerkiksi työpaikan vessassa, ota kiharrin mukaan laukkuusi aamulla. Jo muutaman loivan laineen tekeminen hiusten etuosaan antaa hiuksille uuden ilmeen.
4. Volyymi Tuuheuta hiuksesi suihkauttamalla hiusten tyveen joko kuivashampoota tai rakennesuihketta. Tämän jälkeen pidä päätä alas päin ja hiero päänahkaa ja hiusten tyveä noin 30 sekunnin ajan. Kun nostat pään ylös, hiukset näyttävät siltä kuin ne olisi juuri kuivattu.
5. Ponihäntä Pitkähiuksisten nopea, näyttävä ja helppo kampaus on korkealle nostettu ponihäntä. Piilota ponnari kietaisemalla hiussuortuva hiuslenkin ympärille ja juhlavampi kampaus on valmis.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten kampaaja tai laajemmin aihealueesta Lifestyle Viihdeuutiset.