Satakiloiset siskot -sarja saa jatkoa – tätä on luvassa uudella tuotantokaudella

Yhdysvaltojen Kentuckysta kotoisin olevat Amy Slaton ja Tammy Slaton pääsivät alunperin televisiotähdiksi Youtube-kanavansa kautta. Ohjelman yhtenä tarkoituksena oli seurata kaksikon painonpudotustavoitteita. Molemmat olivat sarjan alkaessa sairaalloisen lihavia.

MAINOS
-

Naisten yhteispaino oli 450 kiloa. Nyt he ovat onnistuneet laihduttamaan tahoillaan, mutta ohjelma on seurannut viime kausien aikana enemmän perhedraamaa kuin varsinaista terveysmatkaa. TLC on julkaissut sarjasta kahdeksannen kauden virallisen trailerin.

Uusi puoli elämästä esitellään

Uusissa jaksoissa Tammy ja Amy Slaton näyttävät aivan uuden puolen elämästään. Vaikka kaksikolla on ollut sanomista keskenään aiemminkin, niin välit eivät ole enää yhtä sisarellisia kuin aiemmin. Trailerilla nähdään, kun Tammy sanoo suoraan loitonneensa Amyn kanssa.

Sisarusten välit kiristyvät erityisesti väitteestä, jonka mukaan Tammy olisi kutsunut Amya luuseriäidiksi. Amy kertookin kameralle olevansa mitta täynnä Tammyn käytöstä. Hän puhkeaa lähes kyyneliin todetessaan, että välttelee toksista suhdetta tarkoituksella.

Kaudella nähdään jälleen mukana myös Amyn ja Tammyn Chris-veli, jonka mielestä perheen ryhmächatti on lähes pelkkää sensuroitavaa kiroilua. Silti hän uutterasti yrittää saada sisaruksia sopimaan riitansa.

Siskoilla on myös ilonaiheita. Tammy jatkaa suurta painonpudotustaan, käy työhaastattelussa ja syventää suhdettaan kihlattuunsa Andrea Daltoniin. Amy puolestaan järjestää unelmahäitään uuden kumppaninsa Brian Lovvornin kanssa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.