Vuosikymmeniä musiikkimaailman huipulla ollut Shakira on muutaman vuoden tauon jälkeen villinnyt jälleen suuria ihmisjoukkoja palattuaan esiintymislavoille. Maailmankiertueella Etelä-Amerikassa parhaillaan kiertävä artisti on nyt noussut lavalle Asunciónissa, Paraguayssa.
Nyt verkossa nähdään miten supertähti sai sensuellilla mutta vauhdikkaalla show’llaan latinoyleisön aivan villiksi. Estadio General Pablo Rojasin stadion oli täynnä konserttivieraita, jotka saivat varmasti koko rahan edestä nähtävää.
Yhteensä konserteissa oli harvinaiset 100 000 kävijää, joten Shakiran hittien yhteislaulut olivat tuolla väkimäärällä taatusti kuulemisen arvoisia. Samalla voidaan myös huomata, että Etelä-Amerikassa konserteissa käyvät kokonaiset perheet, ja mukana ovat jopa pieniä lapsia.
Viime vuosina perhe-elämää keskittynyt lattaritähti todella nauttii siitä mitä tekee. Hän julkaisee usein maistiaisia keikoiltaan myös faneille ja seuraajille, jotka eivät pääse itse nauttimaan hänen konserteistaan.
Poptähti on kertonut nauttineensa kiertueesta myös konserttilavojen ulkopuolella, sillä hän on viettänyt keikkojen välissä paljon aikaa tutustuen esimerkiksi paikallisiin nähtävyyksiin. Shakira on tehnyt viime aikoina aktiivisesti myös hyväntekeväisyyttä. Taannoin hän kiitteli vuolaasti, kun Fundacion Pies Descalzos oli rakennuttanut uuden 1 00 oppilaan koulun Kolumbiassa sijaitsevaan Tibun kaupunkiin.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Shakira tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.