Stam1na julkaisi uutta musiikkia – lähtee pitkälle kiertueelle

Suomen tämän hetken suurimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Stam1na valmistautuu uuden Apnea-albumin julkaisuun. Yhtye suuntaa uuden albumin julkaisun myötä kattavalle Suomen-kiertueelle.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Esimakua Apnea-albumista tarjoaa Stam1nan perantaina julkaisema single Golem. Yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen kuvailee kappaleen kertovan murskaavasta voimattomuuden tunteesta.

– Apnea -albumi kertoo hengittämisestä ja äkillisestä menetyksestä. Se kertoo myös ihmiselämän unenomaisuudesta ja pitämättömästä puheesta, Hyyrynen paljastaa tiedotteessa.

– Golem on ensimmäinen biisi, jonka kirjoitin X-levyn jälkeen ja taisi olla ensimmäinen demo Apnea-levylle. Annoin demolle nimen ”Sirius” edesmenneen ystävän mukaan. Uskon että biisistä löytyy jokaiselle jotakin, jotain tuttua ja jotain uuttakin, kappaleen säveltänyt kitaristi Pekka Olkkonen kertoo.

Stam1nan yhdessä Julius Maurasen kanssa tuottama Apnea julkaistaan 20. helmikuuta 2026. Yhtye suuntaa albumin julkaisun jälkeen Käärmeennyrkki 2026 -kiertueelle, jonka päivämäärät näet alapuolelta.

Pe 06.03. Möysän Musaklubi, Lahti
La 07.03. Tavastia 1, Helsinki
To 12.03. Olympia, Tampere
Pe 13.03. Nakkilan Verstas, Nakkila
La 14.03. Logomo Teatro, Turku
Pe 20.03. Verkatehdas, Hämeenlinna
La 21.03. Circus Live, Kuopio
Pe 27.03. Tavastia 2, Helsinki
La 28.03. Pato Klubi, Kuusankoski
To 09.04. Lutakko, Jyväskylä
Pe 10.04. ZROCK 2026 – Zemppi Areena, Kempele
Pe 17.04. Rientola, Vieremä
La 18.04. Public House Wilhelm, Mikkeli
Pe 24.04. Aino Areena, Järvenpää
La 25.04. House Of Olaf, Savonlinna

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.