Netflix-tähti menehtyi – vahvisti itse suru-uutisen

Netflixin Country Ever After -realitysarjasta kuuluisuuteen noussut Criscilla Anderson on kuollut. Hän oli 45-vuotias. Surullisesta uutisesta teki vielä poikkeuksellisemman se, että Anderson oli itse kirjoittanut kuolinviestinsä etukäteen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Naisen viesti julkaistiin hänen Instagram-tilillään 2. joulukuuta ystävän Lindsey Villatoron avustamana.

– Jos luet tämän, olen lähtenyt Jeesuksen käsivarsille. Rauhassa ja rakkauden ympäröimänä. Älkää jääkö tämän hetken pimeyteen. Taistelin kovaa ja rakastin syvästi, Anderson oli kirjoittanut.

Andersonilla diagnosoitiin paksusuolen syöpä vuonna 2018. Hän ehti olla jonkin aikaa terve, mutta tauti uusiutui ja levisi myöhemmin imusolmukkeisiin. Marraskuussa 2025 hänen ystävänsä kertoi Instagramissa, että sairaus oli edennyt lisää.

Anderson kirjoitti viestissä lapsilleen, 14-vuotiaalle Ethanille, 12-vuotiaalle Emmarielle, yhdeksänvuotiaalle Everleighille sekä miehensä Coffey Andersonin aiemmasta suhteesta olevalle 17-vuotiaalle Savannahille, että he olivat hänen koko sydämensä. Hän muistutti lapsia, että kulkisi heidän rinnallaan.

– Kun jokin hetki tuntuu elämässä lämpimältä, tutulta tai liian kauniilta ollakseen sattumaa, niin se olen minä. Yhä äitinne. Yhä teidän, Anderson kirjoitti.

Coffey Anderson avioitui Criscillan kanssa vuonna 2009. Hän haki naisesta avioeroa vuonna 2022, mutta julkaisi oman koskettavan jäähyväisensä.

– Criscilla määritteli voiman ja taistelijan paremmin kuin kukaan. Taivas sai tänään tähden. Kaipaamme sinua jo nyt, hän kirjoitti.

https://www.instagram.com/p/DRyFg2SEVEW/

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.