Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa tapahtui perjantaina vaarallinen tilanne. Vapaalaskija jäi lumivyöryn alle Lommoltunturilla. Seurueen muut jäsenet onnistuivat kaivamaan laskijan ajoissa pois.
Metsähallitus kertoo 22. joulukuuta julkaistussa tiedotteessa lumivyöryriskin olevan vähintään kohtalainen kaikilla tunturialueilla. Lumivyöryt ovat osa Suomen tunturialueen arkea lokakuusta pitkälle kevääseen saakka.
Metsahällitus muistuttaa, että lumivyörymaastoa on syytä välttää. Maastossa kannattaa liikkua mieluiten yhden tai useamman retkiseuralaisen kanssa.
– Tunturissa sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti ja muutokset vaikuttavat myös lumipeitteeseen. Talvisessa tunturissa on muutoinkin hyvä varustautua aina sään muutoksiin. Joskus paras päätös turvallisuuden näkökulmasta voi olla reittisuunnitelman muutos tai tehdäkin vain suunniteltua lyhyempi retki, kertoo asiakaspalvelun palveluomistaja Katja Heikkinen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Talviretkelle on syytä valmistautua huolellisesti. Suunnittelussa tulee tarkistaa reitin käyttöaika sekä mahdolliset varoitukset. Kansallispuistojen reittitiedot löytyvät kohteen luontoon.fi-sivuilta.
Retkelle kannattaa ottaa aina mukaan kaveri, kartta, vaihtovaatteita sekä riittävästi ruokaa ja juomaa. Tunturialueiden lumivyöryennusteita voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Lappi, laskettelu, lumivyöry tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.