Australialaiset tutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän, joka voi mullistaa rikostutkintaa. Se tulee auttamaan erityisesti tapauksissa, joissa DNA:ta ei ole saatavilla. Menetelmä perustuu hiuksista löytyvien proteiinien analysointiin ja mahdollistaa yksilön tunnistamisen silloinkin, kun DNA on tuhoutunut tai puuttuu kokonaan.
Edith Cowan -yliopiston tohtoriopiskelijat, Rebecca Tidy ja Romy Keane, ovat kehittäneet uuden tekniikan yhteistyössä useiden tutkimuslaitosten kanssa. Menetelmä tunnetaan vapaasti suomennettuna nimellä proteiinigenotyypitys. Siinä hyödynnetään yksittäisestä hiuksesta löytyviä proteiineja. Hiuksen rakenne heijastaa suoraan ihmisen perimää.
Proteiinit säilyvät pidempään kuin DNA
Tähän saakka henkilön tunnistaminen on perustunut DNA-analyyseihin, joita tehdään esimerkiksi verestä, ihosoluista tai hiuksista. DNA on kuitenkin herkkä hajoamaan ajan, lämmön, kosteuden ja muiden ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tämä on ollut suuri ongelma erityisesti vanhoissa selvittämättömissä rikoksissa.
Tutkijoiden mukaan proteiinit säilyvät huomattavasti DNA:ta pidempään. Uudessa menetelmässä hiuksesta tunnistetaan geneettisesti vaihtelevia proteiiniketjuja, joiden avulla voidaan päätellä yksilöllisiä geneettisiä piirteitä.
– Tämä ei ole korvaamassa DNA-tutkimusta, joka on edelleen kultainen standardi. Kyse on täydentävästä menetelmästä tilanteisiin, joissa DNA:ta ei yksinkertaisesti ole, Rebecca Tidy kertoo.
Menetelmä voi osoittautua erityisen hyödylliseksi selvittämättömissä rikosjutuissa, joissa hiusnäytteitä on säilynyt, mutta DNA ei ole enää analysoitavissa. Lisäksi sillä voi olla merkittävä rooli esimerkiksi suuronnettomuuksien uhrien tunnistamisessa.
Romy Keanen mukaan hiuksia löytyy rikospaikoilta lähes aina. Niitä on aiemmin hyödynnetty vain rajallisesti, koska mikroskooppinen tarkastelu ei ole antanut yksilöllistä tunnistetietoa.
– Nyt hiukset voidaan ottaa uudelleen tarkasteluun aivan uudella tavalla, Keane sanoo.
Tutkimusryhmän mukaan menetelmä vaatii vielä lisätestausta ja oikeudellista validointia ennen kuin sitä voidaan käyttää rikosoikeudellisissa prosesseissa. Tutkijat uskovat kuitenkin, että tulevaisuudessa proteiinipohjainen tunnistaminen voi olla hyväksyttävää oikeudessa samalla tavoin kuin DNA-todisteet nykyisin.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten DNA, hiukset, laboratorio, mikroskooppi, rikos, tutkija tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Uutiset -osioistamme.