Mittava varkaussarja Lounais-Suomessa – poliisi takavarikoi varastettua omaisuutta

Uutiset Toimittaja:

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt mittavaa omaisuusrikosten sarjaa. Vakka-Suomessa tapahtuneiden rikosten toinen pääepäilty on vangittu.

Poliisi suoritti viime viikolla kotietsinnän Laitilassa. Etsinnän yhteydessä poliisi löysi anastetuksi epäiltyä omaisuutta, kuten kodin elektrioniikkaa, kelloja ja mönkijän.

Anastetusta omaisuudesta suurin osa on peräisin aiemmin Uudessakaupungissa tehdystä asuntomurrosta. Poliisi otti kiinni useita henkilöitä, joista kaksi on myöntänyt tehneensä omaisuusrikoksia.

– Poliisin tietoon tulleista omaisuusrikoksista osa oli viime vuoden loppupuolelta, osa tämän vuoden puolelta. Ne on pääasiassa tehty Uudenkaupungin ja Laitilan alueilla, kertoo tutkinnanjohtaja, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut toisen miehistä poliisin vaatimuksesta. Häntä epäillään törkeästä varkaudesta. Poliisi jatkaa asian tutkintaa selvittääkseen, oliko jo vapautetuilla henkilöillä osuuksia teoissa.

– Lisäksi selvitämme tekijöiden osuutta myös muihin alueella viime aikoina tapahtuneisiin omaisuusrikoksiin, Hiltula kertoo.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.