Sää jatkuu kylmissä merkeissä helmikuun alussa. Osassa maata on viikon puolivälin tienoilla voimassa varoitus mahdollisesti vaarallisistakin pakkassäistä.
Pakkasvaroitus ei hieman yllättäen koske lähipäivinä Suomen pohjoisimpia osia. Varoituksia on annettu keskiviikolle ja torstaille maan etelä- ja keskiosiin.
Varoitus mahdollisesti vaarallisesta pakkasesta on voimassa keskiviikkona 4. helmikuuta Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
Torstaina 5. helmikuuta varoitus on voimassa kaikissa Pohjois-Pohjanmaan länsiosaa ja Kainuuta eteläisemmissä maakunnissa. Ajankohtaiset varoitukset näet Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan keltainen pakkasvaroitus annetaan maan eteläosissa, kun lämpötila tai pakkasen purevuusindeksi alittaa -20 asteen. Maan keskiosassa keltainen varoitus annetaan -25 asteessa. Maan pohjoisosassa varoitukseen tarvittaisiin vähintään -30 asteen lämpötila.
Viikon keskilämpötila on Forecan mukaan suuressa osassa maata 3-10 astetta tavanomaista alhaisempi. Kireimmät pakkaset heikkenevät viikon mittaan, mutta yli 20 asteen pakkaset ovat edelleen mahdollisia maan eteläosassa saakka.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pakkanen, sää, talvi tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.