Satu Rämön Hildur-dekkareihin perustuva televisiosarja alkoi tammikuun lopulla. Suomalais-islantilainen sarja on osoittautunut kirjojen tapaan menestykseksi.
Hildur on tavoittanut neljällä ensimmäisellä jaksollaan 1,1 miljoonaa katsojaa, kertoo Nelonen Media tiedotteessa. Ruutu+-palvelussa jaksoja on käynnistetty yli puoli miljoonaa kertaa.
– Satu Rämön loistavat kirjat ovat hurmanneet suomalaiset lukijat, ja nyt Hildurin tarina jatkaa voittokulkuaan TV-ruuduissa. Sarja on koukuttanut yleisönsä upeasti, ja olemme valtavan iloisia jo nyt saavutetusta suosiosta, hehkuttaa Nelonen Median johtaja Ville Toivonen tiedotteessa.
Hildur alkoi Ruutu+-palvelussa kolmen jakson voimin ja jatkuu yhden jakson viikkotahdilla. Nelonen-kanavalla sarjaa esitetään yhden jakson viikkotahdilla maanantaisin.
Televisiosarjassa Hilduria näyttelee islantilainen Ebba Katrín Finnsdóttir ja Jakobia Lauri Tikkanen. Sarjan on ohjannut islantilainen Tinna Hrafnsdóttir. Pääkäsikirjoittajana on toiminut Matti Laine yhdessä islantilaiskäsikirjoittaja Margret Örnolfsdottirin kanssa.
Hildur kertoo etsivä Hildur Rúnarsdóttirista, joka palaa kotikyläänsä Ísafjörðuriin 25 vuotta kahden pikkusiskonsa katoamisen jälkeen. Hildur tutkii yhteisöä järkyttävää raakaa murhaa suomalaisen polisikokelas Jakob Johansonin ja saksalaisen poliisiharjoittelija Florian Herrmannin avustuksella.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Hildur tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.