Predator-elokuvat saivat jatkoa viime vuonna Predator: Badlands -elokuvan muodossa. Marraskuussa ensi-iltansa teattereissa saanut elokuva saapuu Suomessa suoratoistoon vielä ennen helmikuun puoliväliä.
Predator: Badlands poikkeaa juoneltaan aiempien Predator-elokuvien tutuksi tulleesta kaavasta. Keskiössä on klaanistaan karkoitettu nuori predator, jonka täytyy selvitä syrjäisellä ja vaarallisella planeetalla yhdessä Weyland-Yutani-yhtiön androidi Thian kanssa.
Elokuvan on ohjannut Dan Trachtenberg, jonka käsialaa oli myös edellinen Predator-elokuva Prey. Päärooleja näyttelevät Elle Fanning, Dimitrius Schuster-Koloamatangi ja Mike Homik.
Predator: Badlands sai pääosin positiivisen vastaanoton. Elokuva nousi teatterikierroksellaan koko 38-vuotisen Predator-elokuvassarjan tuottoisimmaksi osaksi.
Predator: Badlands julkaistaan Disney+-suoratoistopalvelussa 12. helmikuuta 2026. Elokuvan trailerin näet alapuolelta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Disney Plus, elokuva, Predator tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.