Euroviisujen piti lähteä kiertueelle – nyt tuli tyly uutinen

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Euroviisujen historian ensimmäinen virallinen live-kiertue on peruttu. Kesälle suunniteltu kiertue oli tarkoitettu juhlistamaan kilpailun 70-vuotista taivalta useilla konserteilla kymmenessä Euroopan kaupungissa. Järjestäjien mukaan tapahtuma kaatui ennalta arvaamattomiin haasteisiin.

Fanit saivat kuulla peruutuksesta Euroviisujen virallisen tiedotteen kautta. Euroviisu-organisaation johtaja Martin Green pahoitteli tilannetta ja kertoi, että kiertue siirtyy. Päätös syntyi ylitsepääsemättömien ongelmien vuoksi.

– Olemme kohdanneet haasteita, joita emme ole pystyneet ratkaisemaan parhaista yrityksistämme huolimatta. Haluamme varmistaa faneillemme maailmanluokan kokemuksen, Green totesi.

Hän vakuutti samalla, että liput ostaneet saavat rahansa takaisin. Kiertue pyritään käynnistämään uudelleen myöhemmin. Kiertueen oli määrä käynnistyä kesäkuussa Lontoosta ja jatkua muun muassa Hampuriin, Pariisiin, Italiaan, Sveitsiin ja Tanskaan ennen Tukholmassa järjestettävää loppuhuipennusta.

Lavalle oli luvattu esiintyjiä seitsemältä eri vuosikymmeneltä. Lisäksi piti esiintyä myös tämän vuoden kilpailijoita. Kiertueelle oli kiinnitetty muun muassa kolminkertainen Euroviisuvoittaja Johnny Logan sekä Ukrainan vuoden 2007 edustaja Verka Serduchka.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.