Rukan tunturivuoristorata saa kansainvälistä huomiota – yli 50 000 kävijää

Matkailu Kirjoittaja: , toimittaja

Rukalla sijaitsee maailman pohjoisin tunturivuoristorata. Ruka Coaster -vuoristoradasta on muodostunut kansainvälistä huomiota keräävä vetonaula.

Ruka Coasterin kyydissä on ollut ensimmäisen puolen vuoden aikana yli 50 000 kävijää, kertoo Rukakeskus. Suosiota ovat vauhdittaneet kansainvälisten vaikuttajien sosiaalisessa mediassa julkaisematon videot, joista osa on kerännyt kymmeniä miljoonia näyttöjä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Tunturivuoristorata avattiin yleisölle heinäkuussa. Ruka Coaster on olut kesäkauden jälkeen auki syyslomalla ja itsenäisyyspäivästä alkaen talvikaudella.

-Tunturivuoristorata on saanut meillä lennokkaan lähdön. Tämä on Ruka Coasterin ensimmäinen laskiaisviikko, ja siitä on muodostumassa hiihtolomien hitti, kertoo Rukakeskuksen markkinointijohtaja Antti Turunen tiedotteessa.

– On hienoa huomata, että myös kansainväliset kävijät ovat löytäneet Ruka Coasterin, Turunen jatkaa.

Tunturivuoristorata on herättänyt kiinnostusta muun muassa somevaikuttajien keskuudessa. Alkuvuodesta Rukalla oli harjoittelemassa australialainen kumparelaskija Jakara Anthony, joka jakoi yli 30 miljoonaa näyttöä ja 1,7 miljoonaa tykkäystä keränneen videon Ruka Coasterin kyydistä.

– Rukakeskuksen omissa sosiaalisen median kanavissa video Ruka Coasterin talvikyydistä aurinkoisessa säässä on noussut kaikkien aikojen katsotuimmaksi videoksemme. Se on kerännyt 3,6 miljoonaa näyttöä ympäri maailmaa pelkästään kymmenessä päivässä, Turunen kertoo.

Ensimmäinen vuoristokelkkarata avattiin Alpeilla Itävallassa vuonna 1996. Sen jälkeen saksalaisen kelkkayritys Wiegandin kelkkaratoja on rakennettu yli 300 kohteeseen eri puolilla maailmaa.

Rukan Eturinteen vieressä sijaitseva Ruka Coaster on 767 metriä pitkä. Sen maksiminopeus on 40 kilometriä tunnissa.

Ruka Coaster on suunniteltu talvikäyttöön. Pakkassäät voivat kuitenkin aiheuttaa käyttöön rajoituksia, joten ajelua suunnittelevien kannattaa tarkistaa ajantasainen aukioloaikatilanne Rukan verkkosivuilta.

 

https://www.instagram.com/p/DUEGuJKgsOu/

https://www.instagram.com/p/DUK34HKjeUT/

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu -osioistamme.