Tuhannet suomalaiset yrittäjät ovat jo vuosia joutuneet maksamaan perusteettomia eläkemaksuja, koska edellinen hallitus muutti yrittäjän eläkelakia vuoden 2022 lopussa.
Lakimuutoksesta syntynyt tilanne on ollut yrittäjille kestämätön, sillä tuhannet yrittäjät ovat joutuneet maksamaan eläkemaksuja tuloista, joita ei ole oikeasti ollut olemassa.
Nykyinen tilanne onkin ajanut monet yrittäjät jopa lopettamaan toimintansa, koska heillä ei ole ollut varaa perusteettomiin maksuihin. Nyt asiaa korjaamaan on julkaistu kansalaisaloite Loppu kohtuuttomille YEL-maksuille!.
Nykyinen hallitus on parhaillaan valmistelemassa YEL-korjauspakettia, mutta nyt joukko nimekkäitä yrittäjiä haluaa nopeuttaa ratkaisun hakemista kansalaisaloitteella. Siinä esitetään, että yrittäjien eläkemaksujen tulee perustua jatkossa eläkeyhtiön virkailijan tekemän arvion sijaan todellisiin tuloihin, kuten palkansaajilla.
– Lainsäädännön nykytila aiheuttaa yrittäjille kohtuutonta taloudellista epävarmuutta, lisää konkursseja, yritysten lopettamisia sekä vähentää uusien yritysten määrää. Nykytilanne nostaa erityisesti nuorten kynnystä ryhtyä yrittäjäksi, kun eläkemaksut eivät ole riittävän ennakoitavia, kansalaisaloitteessa todetaan.
Maksuperusteen korjaamisen lisäksi aloitteessa esitetään helpotusta uusien yrittäjien kasvuun. Nykytilanteessa moni uusi tai sivutoiminen yrittäjä pyrkii optimoimaan toimintaansa niin, etteivät liikevaihtoa tai työtulo ylitä YEL-velvollisuuden rajaa. Tämä on omiaan estämään yrittäjien kasvuhakuisuutta. Ratkaisuksi esitetään osittaista maksuvapautusta, mutta vain ensimmäisellä ylityskerralla.
– Kun YEL-vakuutuksen piiriin kuulumisen raja (työtulo 9 423,09 euroa) ylittyy aloittavalla yrittäjällä ensimmäisen kerran, tulee eläkemaksua maksaa ainoastaan rajan yli menevältä osalta. Tämä kannustaa varsinkin uusia ja sivutoimisia yrittäjiä hakemaan kasvua, aloitteessa esitetään.
Kansalaisaloitteen taustalla ovat Jocka Träskbäck, Roni Arvonen, Jari Sarasvuo, Lauri Vuohensilta, Kyösti Kakkonen ja Heikki Salmela. Maanantaina aamupäivällä julkaistu kansalaisaloite keräsi jo ensimmäisen vuorikauden aikana peräti 15 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite etenee eduskuntaan, mikäli se saa yli 50 000 allekirjoitusta. Voit allekirjoittaa kansalaisaloitteen tästä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten yrittäjä, yritys tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.