Alaikäinen kaahasi vanhempiensa autolla Haapajärvellä – poliisit perässään

Autot Uutiset Toimittaja:

Torstai-ilta sekä torstain ja perjantain vastainen yö olivat kohtalaisen vilkkaita Oulun poliisilaitoksen alueella. Yksi poliisin saamista tehtävistä liittyi vanhempiensa autolla vaarallisesti hurjastelleeseen alaikäiseen nuoreen.

Alaikäinen henkilö oli ottanut torstai-iltana luvatta käyttöönsä vanhempiensa henkilöauton. Kuljettaja kiihdytti karkuun peräänsä lähtenyttä poliisipartiota erittäin huonon ja lumisen ajokelin keskellä.

Kuljettaja seurueineen pakeni metsään

Tehtävälle liittyi poliisin tiedotteen mukaan toinenkin poliisipartio. Kyseinen partio asetti pakenevan ajoneuvon kulkureitille piikkimaton. Piikkimatto ei pysäyttänyt nuoren kuljettamaa autoa aivan heti, vaan matka jatkui vielä joidenkin satojen metrien ajan.

Lopulta auto pysähtyi, ja autossa olleet pakenivat läheiseen metsään. Poliisi tavoitti alaikäisen kuljettajan ja kyydissä olleen samanikäisen henkilön lopulta metsästä. Kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon yleisellä paikalla.

Poliisi kirjasi lisäksi lukuisia rikosilmoituksia rattijuopumuksista muun muassa Limingassa, Siikajoella, Pudasjärvellä ja Oulussa. Lisäksi poliisipartio takavarikoi kannabiskasvattamon Oulun keskustan lähettyvillä sijaitsevasta kerrostaloasunnosta.

Poliisilla oli illan aikana tasaisesti tehtäviä ympäri poliisialaitoksen aluetta. Tilanne rauhoittui aamuyön aikana.

Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Autot, Uutiset -osioistamme.

PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.