Huippusuositun The Bachelorette, eli Unelmien poikamiestyttö -realitysarjan uusimman kauden oli määrä alkaa Yhdysvalloissa ensi sunnuntaina 22. maaliskuuta. ABC-kanava on kuitenkin yllättäen päättänyt perua uuden tuotantokauden vain kolme päivää ennen sen suunniteltua alkamista.
Päätöksen taustalla on verkossa levinnyt videomateriaali, uutisoi The Guardian. Julkisuuteen vuotaneella videolla uuden kauden rakkautta etsivä tähti Taylor Frankie Paul syyllistyy pahoinpitelyyn entistä miesystäväänsä Dakota Mortensenia kohtaan.
Paul nousi kuuluisuuteen mormoninaisten elämää seuraavan The Secret Lives of Mormon Wives -realitysarjan myötä. Hänet tunnetaan myös TikTok-vaikuttajana. Torstaina 19. maaliskuuta vuotaneella, vuonna 2023 kuvatulla videolla nähdään pahoinpitely. Tilanteessa paikalla on myös Paulin tytär, johon Mortensen kertoo yhden heitetyistä tuoleista osuvan.
Paul pidätettiin vuonna 2023 perheväkivallasta epäiltynä. Hän myönsi myöhemmin oikeudessa syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn ja suorittaa parhaillaan kolmen vuoden ehdollista rangaistusta.
– Olemme päättäneet juuri julkaistun videon valossa perua The Bacheloretten uuden kauden toistaiseksi. Keskitymme perheen tukemiseen, ABC:n omistavan Disneyn tiedotteessa kerrotaan.
Poliisi tutkii parhaillaan myös tämän vuoden helmikuussa Utahissa tapahtunutta epäiltyä välikohtausta, johon Paul liittyy. Draper Cityn poliisilaitokselta kerrottiin People-lehdelle, että syytöksiä on tehty molempia osapuolia kohtaan.
Paul ja Mortensen alkoivat seurustella vuonna 2022, ja tammikuussa 2025 Paul paljasti heidän eronneen. Pariskunnan suhdetta on seurattu The Secret Lives of Mormon Wives -sarjassa. Myös The Secret Lives of Mormon Wives -sarjan viidennen kauden kuvaukset on keskeytetty tuoreen kohun seurauksena.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten televisio tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.