Risteilymatkustajille tuttu, Tukholman saaristossa sijaitseva Nämdön saaristo, on saanut kansainvälistä huomiota matkailulehti Travel + Leisurelta.
Lehti on nimennyt Nämdön saariston kansallispuiston yhdeksi vuoden kansainvälisistä kunniakohteista.
Merellinen kansallispuisto
Tunnustus annetaan matkakohteille ja toimijoille, jotka edistävät kestävää matkailua ja rakentavat vastuullisempaa tulevaisuutta matkailualalle.
Nämdön merellinen kansallispuisto sijaitsee Itämeren rannikolla noin tunnin matkan päässä Tukholmasta. Viime vuonna avattu kansallispuisto kattaa yli 25.000 hehtaarin alueen Tukholman ulkosaaristossa ja suojelee laajaa merellistä saaristoluontoa.
Saaristomaisemat muistuttavat Suomen saaristoa. Vierailijat voivat tutustua saariston luontoon melomalla kajakilla, patikoimalla tai tarkkailemalla eläimiä. Myös veden alla elää monimuotoinen ekosysteemi.
Sinisimpukkayhdyskunnat, punalevät sekä vedenalaiset kasvi- ja leväniityt muodostavat tärkeitä elinympäristöjä monille Itämeren lajeille.
Saaristossa on lisäksi vahva kulttuuriperintö. Matkailijoille on idyllisiä kyliä, vanhoja kalastajamökkejä, ravintoloita ja hostelleja. Alueella on myös glamping-majoitusta esimerkiksi Bullerön saarella, jossa taiteilija Bruno Liljeforsilla oli aikanaan metsästysmaja.
Kansainvälinen tunnustus korostaa luonnonsuojelun merkitystä.
Ruotsin saaristoilla on tärkeä rooli maan luonnon ja matkailun kannalta. Ruotsissa on yli 267.000 saarta, mikä on enemmän kuin missään muualla maailmassa.
Visit Swedenin toimitusjohtaja Susanne Anderssonin mukaan kansainvälinen tunnustus korostaa luonnonsuojelun merkitystä. Peräti 97 prosenttia Nämdön kansallispuistosta on merialuetta.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten saaristo, Tukholma tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.