Suomen lomailijoiden suosima junayhteys tekee paluun

Matkailu Toimittaja:

Viime vuonna suosituksi osoittautunut junayhteys tekee paluun tulevana kesänä. VR kertoo liikennöivänsä Riihimäen ja Hangon välillä jälleen tänä vuonna kesäsesongin myötä.

H-juna kulkee Riihimäen ja Hangon välillä 22. kesäkuuta alkaen. Tänä vuonna juna kulkee kaupunkien välillä viikon jokaisena päivänä 26. heinäkuuta saakka.

Junavuoroja ajetaan lähiliikennejunilla

Suomen eteläisimpään kaupunkiin johtavan junayhteyden suosion kerrotaan tulleen yllätyksenä VR:lle viime vuonna.

– Riihimäki-Hanko-lähijunayhteyden suuri suosio yllätti meidät positiivisesti viime kesänä. Ajoimme vuoroja kolmena päivänä viikossa ja suurin osa vuoroista myytiin nopeasti loppuun, kertoo VR:n lähiliikenteen johtaja Anu Punola tiedotteessa.

Junavuoroja ajetaan VR:n lähiliikennejunilla. Matka-aika Riihimäen ja Hangon välillä kestää noin 2 tuntia ja 15 minuuttia, ja vaihtoyhteydet on suunniteltu Riihimäelle pysähtyviä kaukoliikenteen junia silmällä pitäen.

Aikataulut mahdollistavat VR:n mukaan noin viiden tunnin päiväretken Hankoon. Junayhteyden liput tulevat myyntiin huhtikuun aikana.

Reitti avautuu kesän ajaksi, sillä junakalustoa vapautuu kesäreitin liikennöintiin Helsinki-Karjaa-välillä tehtävien ratatöiden vuoksi. VR korvaa Helsingin ja Karjaan välillä kulkevat junat busseilla 27. kesäkuuta – 10. elokuuta.

Reitti avautuu kesän ajaksi, sillä junakalustoa vapautuu kesäreitin liikennöintiin Helsinki-Karjaa-välillä tehtävien ratatöiden vuoksi.

Merellinen Hanko on suosittu kesäkaupunki. Matkailijoita kaupunkiin houkuttelevat muun muassa merenranta, pitsihuvilat, ravintolatarjonta ja lukuisat kesätapahtumat.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.