Erikoinen moka: CNN väitti Michael J. Foxin kuolleen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Internetissä levisi varhain keskiviikkona huolta herättänyt uutinen. Iso ja yleisesti luotettavana pidetty uutismedia CNN julkaisi muistokirjoituksen Paluu tulevaisuuteen -tähti Michael J. Foxille.

– Muistelemme Michael J. Foxin elämää, artikkelin otsikoissa luki.

Michael J. Fox ei ollut kuollut vaan festarikeikalla

Fanien onneksi kävi ilmi, ettei Fox ole todellisuudessa kuollut. CNN poisti virheellisen uutisen nopeasti sivuiltaan.

– Michael voi mainiosti. Hän osallistui eilen PaleyFest-tapahtumaan. Hän oli lavalla ja antoi haastatteluja, näyttelijän edustaja kommentoi TMZ:lle.

CNN:n tiedottaja kertoi myöhemmin TMZ:lle artikkelin päätyneen julkaistuksi vahingossa. Tiedottaja välitti CNN:n julkisen anteeksipyynnön Foxille ja näyttelijän perheelle.

Fox teki yllätysvierailun Los Angelesissa järjestetyssä media- ja televisioalan tilaisuudessa PaleyFestissä tiistaina. Näyttelijä osallistui Shrinking-komediasarjan kolmannen tuotantokauden kuvausten päättäjäisiin.

Foxilla diagnosoitiin Parkinsonin tauti vuonna 1990, jolloin hän oli 29-vuotias. Näyttelijä ei kuitenkaan puhunut sairaudesta julkisesti ennen vuonna 1998.

Fox hiljensi työtahtiaan taudin pahentuessa, ja vuonna 2020 hän ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle työstään. Fox ei ole kuitenkaan jättänyt näyttelemistä kokonaan, sillä hän on ollut mukana muun muassa Apple TV:n Shrinking-sarjassa ja animaatioelokuvassa Zootropolis – eläinten kaupunki 2.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.