Lentomatkustaminen on suosittu tapa lähteä reissuun ulkomaille, jos haluaa taittaa matkaa nopeasti. Lentomatkustajilla on kuitenkin joitain sellaisia tapoja, joista lentohenkilökunta ei varsinaisesti pidä. Keräsimme nyt kolme keskeistä asiaa, joita matkustajien tulisi välttää lentokoneessa.
Nämä vinkit jokaisen matkustajan kannattaa ottaa huomioon, sillä lentoemäntä näkee suuren määrän matkustajia ja osaa osoittaa sieltä matkustajien kaikkein ärsyttävimmät tavat. Nämä nimittäin vaikuttavat kanssamatkustajien lisäksi myös lentohenkilökunnan tekemiseen.
Lentomatkustajan tulee ottaa huomioon kanssamatkustajat
Ensimmäisenä lentokoneissa pitäisi välttää jalat levällään istumista siten, että toiminta vie tilaa toisilta matkustajilta. Matkustajien pitäisi kyetä istumaan omalla paikallaan siten, että he käyttävät vain itselleen varatun tilan.
Yhtä lailla jalat levällään istuminen vaikuttaa myös henkilökuntaan, mikäli toinen jalka ulottuu jatkuvasti lentokoneen käytävän puolelle ja siten estää esimerkiksi tarjoilukärryn etenemisen. Matkustajan polvi voi myös olla vaaravyöhykkeellä, jos siihen törmätään tarjoilukärryllä.
Toisena lentomatkustajien tulisi välttää oleskelua paljain jaloin. Matkustajien tulisi olla koko lennon ajan joko kengät tai vähintään sukat jalassa. Tässä tulee huomioida myös lentokoneen lattioiden puhtaus, joka voi ajoittain olla hieman kyseenalainen. Esimerkiksi lentokoneen vessoista voi kenkien pohjissa levitä pöpöjä matkustamon matoille.
Kolmas vältettävä asia on liiallinen hajuveden käyttäminen. Myös suomalaiset turistit tälläytyvät ajoittain lomalle lähtiessä niin, että jo menolennolle pannaan parasta päälle ja mojovat hajuvedet siihen päälle.
Ahtaassa lentokoneessa voimakas hajuveden tuoksu ei ole kuitenkaan kanssamatkustajien saati henkilökunnan mieleen. Jotkut matkustajat voivat olla tuoksuille jopa yliherkkiä.
Eräs kestokysymys lentomatkustamisessa on kyynärpään sijainti, sillä kyynärnojalle mahtuu yleensä vain yksi käsi kerrallaan. Viereikkäin ahtaasti matkustettaessa voikin tulla haasteita siinä kumpi matkustajista pitää kättään yhteisellä kyynärnojalla. Yhtä selkeää ratkaisua tai sääntöä tähän ongelmaan ei ole kuitenkaan keksitty.
Lähde: The Cut
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Finnair tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.