Vilkasliikenteisellä moottoritiellä ajaneita kuljettajia kohtasi taannoin hämmentävä näky Thaimaassa. Autojen keskellä juoksi strutsi keskellä kirkasta päivää.
Strutsi nähtiin juoksemassa liikenteen seassa Bang Lamungin alueella 7. huhtikuuta, uutisoi Thaiger. Yllättävä tilanne tallentui ohi ajaneen autoilijan kuvaamaksi videoksi, joka on sittemmin levinnyt viraalina.
Strutseja tavataan luonnonvaraisena vain Afrikan mantereelle. Isokokoiset linnut eivät kuulu Thaimaan luonnonvaraiseen lajikirjoon.
Strutsi tunnistettiin myöhemmin Bang Lamungissa kissakahvilan omistavan Isara Boriboonin lemmikiksi. Boriboonin mukaan kahvilan asukkaisiin kuuluu kissojen lisäksi kaksi viiden kuukauden ikäistä strutsia, joiden nimet ovat B1 ja B2.
Toinen strutseista karkasi sementtirekan jäljiltä auki jääneen portin kautta. Boriboonin mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut aikaisemmin, sillä strutsit viihtyvät tyypillisesti kahvilan alueella ja läheisellä pellolla.
Strutsi ehti juosta liikenteen seassa jopa 15 kilometrin matkan, kunnes se saatiin lopulta kiinni. Eläin ei vahingoittunut tilanteen aikana.
Strutsi otettiin Pattaya Mail -uutismedian mukaan kiinni paikallisten asukkaiden toimesta. Risteysalueen läheisyydessä kiinni otettu lintu kuljetettiin väliaikaisesti läheiseen kotiin.
Lintu on sittemmin toimitettu takaisin Boriboonin haltuun.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, strutsi tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.