Suosittu suomalainen realitysarja Erikoisjoukot päättyi aiemmin tällä viikolla, kun Martina Aitolehti ja Joonas Vuorela selvisivät ainoina kilpailun viidennen tuotantokauden loppuun saakka. Nyt realitysarjan kuudes tuotantokausi on jo työn alla, ja siitä on noussut odottamaton kohu.
Kohu syntyi, kun paljastui, että vihreiden puoluejohtaja Sofia Virta osallistuu kilpailuun. Samalla selvisi, että hän oli valehdellut eduskunnalle poissaolonsa syyn. Hän ei ollut kertonut, että kyse oli realitysarjaan osallistumisesta.
Ilmoitti eduskuntaan perättömän tiedon
Asiasta kertoneen Iltalehden mukaan Virta on ilmoittanut eduskunnalle, että hänen pitkä poissolonsa eduskunnasta johtuu henkilökohtaisesta syystä. Realitysarjan kuvaaminen ei kuitenkaan ole sellainen.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-Aho vahvisti lehdelle, ettei realitysarjaan osallistuminen ole hyväksyttävä henkilökohtainen syy poissaololle. Myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ora Tynkkynen kertoi, ettei hänelle oltu kerrottu, että kyseessä oli realitysarjaan osallistuminen.
Verkossa aiheesta käydään kiivasta keskustelua, ja jotkut ovat viitanneet realitysarjan lopussa nähtävään harjoitukseen, jossa kilpailijoiden tulee kehittää itselleen peitetarina ja valehdella. Joidenkin mielestä Sofia Virta aloitti tehtävän suorittamisen valehtelemalla koko osallistumisestaan eduskunnalle.
Eduskunnan televisiosarjoja koskeva linjaus oli Sofia Virran tiedossa, koska viime syksynä SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri aiheutti vastaavan kohun osallistuessaan Suuri seikkailu -ohjelmaan ja jätettyään siksi väliin useita täysistuntoja.
Tuolloin eduskunnan puhemiesneuvosto käsitteli televisiosarjoihin osallistumista ja päätti, että jatkossa pitkät poissaolot ilman hyväksyttävää syytä voivat johtaa edustajanpalkkion pidättämiseen.
Kuudennen Erikoisjoukot-tuotantokauden kilpailijoiden nimiä ei ole vielä paljastettu julkisesti. Ohjelmassa joukkoa ihmisiä koetellaan äärimmilleen niin henkisesti kuin fyysisesti, ja aniharva selviää kilpailun loppuun saakka. Tällä viikolla päättyneellä tuotantokaudella Pinja Sanaksenaho putosi kilpailusta noin 30 sekuntia ennen kuin hän olisi läpäissyt kauden.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten eduskunta, Erikoisjoukot, Sofia Virta tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.