Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä toivovat voivat joutua pettymään alkaneella viikolla. Luvassa on epävakaista ja viileää säätä ainakin viikonloppuun asti, kertoo Foreca.
Viikonloppu oli osassa maata erittäin sateinen. Suurin sateen vuorokausikertymä mitattiin Multian Karhian havaintoasemalla Keski-Suomessa, jossa satoi lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun ulottuvana aikana 114,2 millimetriä vettä.
Pilvisyys ja paikalliset sateet yleistyvät
Sateet jatkuivat edellä mainitulla alueella vielä sunnuntaina päivälläkin. Myös muutamilla muilla havaintoasemilla sadekertymät olivat yli 80 millimetriä vuorokaudessa.
Maanantaina lähes koko maassa on poutaista. Itä- ja Pohjois-Lapissa esiintyy paikallisia sadekuuroja, ja lounaistuuli voimistuu kohtalaiseksi maan etelä- sekä keskiosassa.
Lämpötila nousee päivällä 20 asteen tuntumaan etelässä. Koillismaalla sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa lämpötila jää 15 asteeseen tai alapuolelle.
Tiistaina Suomen säähän vaikuttaa Baltiassa oleva matalapaine. Pilvisyys sekä paikalliset sateet yleistyvät ja maan etelä- ja itäosassa puhaltaa kohtalainen koillistuuli.
Lämpötila on keskiviikkona ja torstaina pääosin 15-20 astetta.
Päivälämpötila on tiistaina maan etelä- ja itäosassa sekä Käsivarren Lapissa 12-18 astetta. Muualla maassa on 15-20 astetta.
Keskiviikkona ja torstaina kuurottaisia sateita esiintyy eri puolilla Suomea. Myös aurinko voi kuitenkin näyttäytyä monin paikoin.
Lämpötila on keskiviikkona ja torstaina pääosin 15-20 astetta. Sateessa ja maan pohjoisosassa lämpötila voi jäädä paikoin 10-15 asteeseen.
Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina ilmavirtauksen ennustetaan kääntyvän etelään. Tämän myötä Suomeen voi virrata jälleen hieman lämpimämpää ilmaa.
Viikonloppuna 20 astetta voi ylittyä
Lämpötila voi nousta viikonloppuna poutaisilla ja aurinkoisilla alueilla yli 20 asteeseen aina pohjoista Lappia myöten. Sää on kuitenkin edelleen epävakaista.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kesä, sade tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.