Nintendo julkaisi vuonna 1996 ensimmäisen Pokemon-pelin Game Boylle. Sittemmin taskuhirviöt ovat vallanneet videopelien lisäksi televisioruudut, leluhyllyt ja valkokankaankin. Seuraavaksi vuorossa on Pokemon-aiheinen peli älypuhelimille.
Ensi vuonna ilmestyvä peli tulee mahdollistamaan Pokemonien keräämisen tosimaailmasta. Pokemon Go käyttää hyväkseen älypuhelimen kameraa, ja pelaajan täytyy etsiä sekä napata taskuhirviöitä koulutettavaksi omasta lähiympäristöstään.
– Haasteenamme oli suunnitella älylaitteille upea peli, jossa Pokemon-sarjan ydinarvot olisivat edustettuina. Pokemon Go on vastaus sille haasteelle, Pokemon Company -yhtiön johtaja Tsunekazu Ishihara kuvaili Polygon-sivuston mukaan.
Pelin julkaisun myötä kauppojen hyllyille ilmestyy myös Pokemon Go Plus -laite. Ranteeseen kiinnitettävä lisälaite ilmoittaa pelaajalle aina, kun Pokemon liikkuu lähettyvillä tai pelissä tapahtuu jotain muuta tärkeää. Pokemon Go julkaistaan iOS ja Android -puhelimille vuoden 2016 aikana.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten matkapuhelin, Nintendo, Pokemon tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.