Rihannan uusi levy vuoti nettiin – mainostemppu vai vahinko?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Poptähti Rihannan uusi ANTI -albumi on yksi vuoden odotetuimmista levyjulkaisuista. Popparin kauhuksi ANTI on päätynyt ennen aikojaan nettiin, sillä räppäri Jay Z:n Tidal -palvelu julkaisi vahingossa 13 kappaletta keskiviikkona. Virhe huomattiin kuitenkin pian ja kappaleet poistettiin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Rihanna on tehnyt sopimuksen Tidal-palvelun kanssa ja albumin on tuottanut Jay Z:n levy-yhtiö Roc Nation. Vahinko pääsi tapahtumaan, kun Rihannan uusi single Work julkaistiin Tidalin käyttäjille kuunneltavaksi ilmaiseksi. Yhden kappaleen sijaan Tidal julkaisi kuitenkin 13 kappaletta.

Kappaleet oli kunneltavissa jopa kahden tunnin ajan ennen kuin ne poistettiin. Siinä ajassa kappaleet oli kopioitu ja julkaistu piraattiversioina netissä ja muun muassa Youtubessa. Fanien onneksi levyn virallista julkistamista ei tarvitse odottaa pitkään, sillä Rihannan albumi ANTI tulee kuunneltavaksi Tidal-palveluun perjantaina.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.