Suosikkiyhtyeen perustaja pidätetty – laittomia aseita, perheväkivaltaa ja huumeita

Viihdeuutiset Toimittaja:

Rockyhtye 3 Doors Down nauttii suuresta suosiosta etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa. Nyt bändin entinen basisti on päätynyt tekemisiin lain kanssa. 46-vuotias Todd Harrell pidätettiin perjantaina Mississippissä sijaitsevassa kodissaan.

Harrellin ja hänen vaimonsa välistä riitaa selvittämään tulleet poliisit löysivät kodsita huumeita ja ampuma-aseita. Page Six -sivuston mukaan basistia syytetään ampuma-aseiden ja huumeiden laittomasta hallussapidosta sekä vaimonsa pahoinpitelystä. Harrell on aikaisemmin istunut kolmen vuoden vankeustuomion kuolemaan johtaneen kolarin aiheuttamisesta.

3 Doors Down -yhtyeen perustajajäseniin lukeutunut Todd Harrell erotettiin yhtyeestä vuonna 2013 tuomionsa myötä. Muun muassa presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisissa esiintyneen bändin tunnettuja hittejä ovat Kryptonite ja When I’m Gone.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.