Kohuväite: TikTok piilotti rumien ja köyhien julkaisuja

Digi Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Etenkin nuorten suosimasta TikTok-sovelluksesta on tehty kohahduttavia paljastuksia. Kiinalaissovelluksen moderaattoreita on ohjeistettu tukahduttamaan sisältöä jonka ei uskota houkuttelevan alustalle uusia käyttäjiä.

TikTok-sovelluksessa on osio, jossa käyttäjille suositellaan alustalla jaettua sisältöä. The Intercept -sivuston mukaan moderaattoreita on kehotettu piilottamaan osiosta rumiksi kuvailtujen käyttäjien luomaa sisältöä. Kyseisen kategorian alle on määritelty muun muassa ylipainoiset ja liian laihat ihmiset sekä he, joilla on näkyviä arpia, epämuodostumia tai puuttuvia hampaita.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Vaimennettaviksi suositeltiin myös käyttäjiä jotka kuvasivat videoitaan selkeästi köyhissä olosuhteissa kuten slummeissa. Sensuuriin on niin ikään johtanut bikineiden käyttäminen muuten kuin uimisen yhteydessä sekä Kiinan hallintoa ja yleisestä poliittisia sekä uskonnollisia johtajia kritisoiva materiaali.

TikTokin edustajan mukaan ohjenuorat ovat vanhentuneet ja niiden avulla pyrittiin ehkäisemään somekiusaamista. The Incerceptin mukaan ohjeissa olleissa muistiinpanoissa kuitenkin todettiin, että tavoitteena oli saada sovellukselle enemmän uusia käyttäjiä. Kiusaamista ei sen sijaan oltu mainittu sanallakaan.

 

https://twitter.com/samfbiddle/status/1239578945994887174

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Viihdeuutiset -osioistamme.