Näyttelijä Macaulay Culkinin roolittama Yksin kotona -elokuvat sijoittuvat jouluun. Elokuvasarjan toisessa osassa nähdään Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump silloisessa kiinteistömogulin roolissaan. Hän neuvoo pääosan Kevin-pikkupojalle tietä New Yorkin Plaza -hotellissa.
Liikemies ja parhaillaan Yhdysvaltojen presidenttinä työskentelevä Donald Trump omisti tuolloin Plaza-hotellin ja uhkasi, että mikäli hän ei saisi roolia vuoden 1992 elokuvasta, eväisi hän kuvausryhmän luvan filmatisointiin. Ohjaaja Chris Columbus kertoo Insider-lehdelle, että ihmiset kuitenkin ihastuivat Donald Trumpin mukana olemiseen, joten hänen esiintymisensä cameo-roolissa päätettiin jättää elokuvan lopulliseen versioon.
Donald Trump on tehnyt muitakin elokuvien cameo-rooleja jouluisen elokuvan lisäksi. Kanadalainen televisioyhtiä CBC on kertonut editoineensa Yksin kotona 2 -elokuvaa vuonna 2014. Nykyisen amerikkalaispresidentti Donald Trumpin kohtaus on poistettu. Televisiokanavan mukaan päätös syntyi jo ennen presidentinvaaleja, koska Trumpin rooli ei ole oleellinen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Donald Trump, New York tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.