The New World

Elokuvat · Stara.fi

Englantilaiset valloittavat Amerikan ja perustavat sinne Jamestownin tukikohdan. Siellä kapteeni John Smith (Colin Farrell) tapaa intiaanityttö Pocahontasin (Q’Orianka Kilcher), jonka seurassa rakkaus alkaa nostaa päätään paatuneen soturin sisimmästä. Tunne on lisäksi molemminpuolinen.

The New World kertoo eurooppalaisten ja intiaanien kohtaamisesta 1600-luvun alun primitiivisessä Amerikassa. Lopulta Pocahontas pääsee myös Eurooppaan ihmettelemään täysin toisenlaista kulttuuria. Elokuvan aihe on sinänsä mielenkiintoinen, mutta lähestymistapa ei edes lähentele mielenkiintoista.

Rainassa riittää toki hienoja maisemia, mutta tarina ei pääse alkuun parista hyvästä yrityksestä huolimatta. Kerronta on verkkaista eikä haukotuksilta voi välttyä. Valkokankaalla nähdään lähinnä samoilua metsässä, rämpimistä rantakaislikossa ja tunnelmallista hengailua. Silloin tällöin roolihahmot avaavat jopa suunsa repliikkiä varten.

Leffan musiikki on rasittavan mahtipontista elämöintiä ilman että valkokankaalla tapahtuu mitään mahtipontisuuteen viittaavaa. Replikointi on pääosin tyhjänpäiväistä jaarittelua silloin harvoin kun sitä edes harrastetaan. Käsikirjoitus lienee muutaman A4-arkin pituinen.

Ohjaaja Terence Malik ryöstöviljelee symbolisia tunnelmakuvia siihen malliin, että kuurosokeakin tietää missä mennäään. The New World on varteenotettava Razzie-pystin voittaja huonoimmasta ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja musiikista.

Jos elokuvasta etsimällä etsii hyviä puolia, niitä ovat Colin Farrell ja vasta 15-vuotias Q’Orianka Kilcher, joiden roolisuoritukset ovat kiitettäviä.

Kriitikot katsovat elokuvaa luultavasti käsi housuissa, mutta tavalliselle katsojalle se on vuoden unettavin parituntinen. Ota mukaan aurinkolasit, korvatulpat ja puhalletava tyyny, niin nukut makeasti.

Genre: Seikkailu/draama (K11)



Ohjaaja: Terence Malik



Pääosissa: Colin Farrell, Christian Bale, Christopher Plummer, Noah Taylor, David Thewlis, Ben Chaplin, Jeremy Wade, Q’Orianka Kilcher



Kesto: 2h 17min



Ensi-ilta: 24.2.2006

Pisteet 1/5