Koira juuttui rahtikontin alle – pelastusoperaatio videolle

Viihdeuutiset Toimittaja:

Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa todistettiin taannoin huolestuttavaa tilannetta. Utelias koira oli juuttunut kiinni rahtikontin alle. Eläintä auttamaan saapuivat paikallisen palokunnan väki ja eläintehtäviin erikoistuneet viranomaiset.

Viranomaiset saivat ilmoituksen asiasta aamukymmenen jälkeen paikallista aikaa tiistaina 28. tammikuuta. Koira oli jäänyt jumiin yrittäessään ryömiä kontin ali. Pelastajat ryhtyivät toimiin leikkaamalla kontin alaosaa ja kaivamalla maata koiran alta.

Tapauksella oli onnellinen loppu. Koira saatiin turvallisesti pois pulasta vahingoittamatta sitä. Pelastusoperaatio tallentui kuvasarjaksi, jonka palokunta jakoi Instagram-tilillään.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.