Nainen voitti unohtamallaan arvalla 100 000 dollaria

Virginialainen Alfreda Hawkins koki elämänsä yllätyksen siivotessaan kotiaan Richmondissa. Hän löysi kaapistaan laatikon, joka oli täynnä vanhoja raaputusarpoja. Päätettyään kokeilla onneaan hän huomasi, että yksi arvoista sisälsi huikean voiton.

------

Alfreda Hawkins kertoi lähes pyörtyneensä tajutessaan, että hänen kätköstään löytynyt arpa toi hänelle 100.000 dollarin päävoiton. ”Se oli uskomatonta. Melkein menetin tajuntani!” hän kommentoi Virginian arpajaisviranomaisille People-sivuston mukaan.

Onnekas arpa kuului $100,000 Extreme Cash -peliin, jonka Hawkins oli aikoinaan ostanut Richmondin Mechanicsville Turnpiken Shop & Go -liikkeestä. Pelissä oli jaossa kolme päävoittoa, ja Hawkins nappasi niistä viimeisen. Arvontapelin pääpalkinnon voittamisen todennäköisyys oli vain yksi 1,1 miljoonasta.

Hawkins lunasti voittonsa syyskuun 12. päivä, mutta kertoi arpajaisviranomaisille, ettei hänellä ole vielä tarkkoja suunnitelmia sen suhteen, että miten hän aikoo käyttää suuren rahasumman. ”En ole ajatellut asiaa vielä pitkälle”, hän myönsi.

Virginian arpajaisvoitot tukevat osavaltion K-12 -koulutusta, ja viime tilikaudella Richmondin alueelle ohjattiin yli 22,5 miljoonaa dollaria arpajaisvaroja.

Hawkinsin uskomaton tuuri onkin paitsi henkilökohtainen onnenpotku myös osoitus jälleen kerran siitä, miten monien elämä muuttuu yhdessä päivässä Yhdysvalloissa suurten arpapalkintojen johdosta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.