Huippumallien kuumimpaan A-sarjaan jo vuosikymmenien ajan lukeutunut saksalaismalli Heidi Klum on eräs ikonisimmista alan tähdistä. Hän ilmoitti jo vuosia sitten jättävänsä aktiiviuran supermallina, mutta ura jatkuu silti edelleen.
Viime vuosina erityisesti Germany’s Next Topmodel -juontajana näyttävän televisiouran tehnyt huippumalli on poseerannut monissa kampanjoissa yhdessä Leni-tyttärensä kanssa, mutta Heidi nähdään toki myös itsekseen kuvissa.
Äskettäin Klum juhlisti Munchenissa Oktoberfestin yhteydessä järjestettyä omaa Heidifestiään. Nyt hän on kuitenkin ehtinyt juhlimaan myös hieman toisenlaisia kinkereitä.
Läpinäkyvässä asussa
Klumin perheen pää on nimittäin ikuistettu erikoisessa asussa, sillä hän oli pukeutunut Vetements-brändin tilaisuuteen täysin läpinäkyvään asuun, jonka alle hän ei ollut pukennut lainkaan rintaliivejä. Näin ollen rinnat näkyivät kokonaisuudessaan muille gaalavieraille ja kuvaajille.
Heidi Klumin koko julkkisperhe toimii nykyisin muotialalla, sillä tytär ja poika ovat molemmat tehneet jo omat debyyttinsä. Leni Klum voidaan lukea jo ammattimallien joukkoon.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Heidi Klum tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.