Joulua vietettiin tänäkin vuonna lukuisissa kodeissa yhdessä lemmikkien kanssa. Toivottavasti näissä perheissä huomattiin, että jotkin jouluun liittyvät tavat ja asiat ovat riski lemmikin turvallisuudelle. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistutti tiedotteessaan, että lemmikin turvallisuutta on mietittävä juhlapöydän antimia käsitellessä ja joulusisustusta tehdessä.
Varovaisuus on erityisen tärkeää kodeissa, joissa lemmikin kanssa vietetään ensimmäistä yhteistä joulua. Kiiltävät ja roikkuvat hopealankakoristeet houkuttelevat erityisesti kissoja leikkiin. Lankamaisia koristeita on syytä välttää tai sijoittaa ne lemmikin ulottumattomiin, jotta kissa ei niele hopealankaa.
Lasiset, alumiiniset ja paperiset koristeet kannattaa sijoittaa kuusen yläoksille, jotta niiden terävät osat eivät revi lemmikin tassua, suuta ja kurkkua. Lahjanarut ja -rusetit on syytä kerätä pois kuljeksimasta heti lahjapaketin avaamisen jälkeen, jotta lemmikit eivät niele niitä.
Lumisadepallot tulee sijoittaa lemmikin ulottumattomiin. Särkyneen pallon sirut voivat satuttaa kaikkia perheenjäseniä, mutta pallon sisältämä neste voi olla erityisen vaarallista lemmikeille.
Lemmikit voivat pureskella jouluvalojen johtoja, joten ne tulee aina suojata tai sammuttaa paikalta poistuessa. Kynttilät on sammutettava aina huoneesta poistuessa ja sijoittaa paikkoihin, joihin lemmikki ei pääse.
Joulukuusi on syytä laittaa pystyyn niin tukevasti, ettei lemmikki pysty kaatamaan sitä. Kissojen ja koirien ei pitäisi antaa syödä teräviä kuusenneulasia. Monet suositut joulukukat, kuten hyasintti, amaryllis, lilja ja tulppaani, ovat myrkyllisiä lemmikeille.
Monet ihmisten jouluherkut ovat niin ikään haitallisia lemmikeille. Tällaisia ovat esimerkiksi suklaa, ksylitolipitoiset makeiset, rusinat, mantelit sekä ruoista jääneet luu- ja rasvatähteet. Lemmikkiä ei pitäisi päästää tekemään tuttavuutta myöskään kinkkuverkon kanssa. Myös alkoholijuomat tulee suojata lemmikeiltä.
Monille lemmikeille tulee muistaa antaa myös joulurauha. Erityisesti kanit ja kissat saattavat hakeutua omaan rauhaan huonekalujen alle tai toiseen huoneeseen. Onkin hyvä varmistaa, että lemmikki voi halutessaan vetäytyä omaan tilaan.
Ylimääräisten herkkujen sijaan lemmikkiä kannattaa hemmotella jouluna ajalla. Lemmikille voi tarjota esimerkiksi iloisen leikkihetken, jonka temmon ja keston lemmikki saa määritellä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Joulu, kissa, koira tai laajemmin tästä aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.