Tapaninpäivänä kuollut suomirockin suuruus Pate Mustajärvi jätti Popeda-yhtyeen riveissä jäähyväisensä jo syksyllä 2023, kun eräs suomalaisen musiikkihistorian suurimmista yhtyeistä esiintyi hänen johdollaan viimeisen kerran. Ennen varsinaisia jäähyväisiä Mustajärvi nähtiin luotsaamassa yhtyettään vielä myös Tammerfesteillä.


Lauantaina 22. heinäkuuta Tampereen Ratinanniemen festivaalialueella koettiin suuria tunteita niin lavalla kuin sen edessä ja takanakin, kun Pate Mustajärvi nousi yhtyeensä kanssa viimeisen kerran kaupunkifestarin lavalle. Stara oli paikalla tallentamassa historiallisten jäähyväisten tunnelmat kuviksi.
Mustajärvi on poissa, mutta musiikki jää
Mittavan soolouransa Popeda-yhtyeen lisäksi tehnyt Mustajärvi tiedotti vielä kuluvan vuoden syyskuun alussa, että hän aikoo tehdä lähitulevaisuudessa uuden kiertueen. Vielä samassa kuussa hän kuitenkin ilmoitti joutuvansa vetäytymään sairauslomalle.
Myöhemmin selvisi, että syynä oli vakava sairaus. Mustajärvi oli sairastunut syöpään. Samalla suunnitelmat tulevasta kiertueesta jouduttiin toistaiseksi panemaan jäihin. Tuota kiertuetta ei enää tulla toteuttamaan. Pate Mustajärvi teki kuitenkin kiertueen vielä kuluvan vuoden huhtikuussa.
Sairastuttuaan hän kertoi, että nyt oli aikaa kirjoittaa Testamentti-nimistä elämäkertaa, jossa oli määrä kertoa myös Popeda-yhtyeen jättämisen jälkeisistä vaiheista. Kirja oli tarkoitus julkaista ensi keväänä.
Tänään tapaninpäivänä suomalaiset saavutti suru-uutinen ikonisen rocktähden poismenosta. Tänään yksi aikakausi suomalaisessa musiikkihistoriassa on päättynyt. Ukkometso on poissa, mutta musiikki jää.











Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Pate Mustajärvi, Popeda tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.