Kesä on monelle suomalaiselle vuoden odotetuinta aikaa. Meillä on suhteellisen pitkät lomat, ja viikkojen aikana ehtii tapahtumaan yhtä ja toista.
Lomalla myös puolisot viettävät tavallista enemmän aikaa yhdessä, olivatpa he mökillä, matkalla tai kotona. Samalla myös parisuhteen vahvuudet ja heikkoudet tulevat usein näkyviin.
Toistuvissa riidoissa usein yhtäläisyyksiä
Kiireinen ja aikataulutettu arki ei paljasta kaikkea. Parisuhdeasiantuntijoiden mukaan yksi huolestuttava loman aikana esiin nouseva ilmiö on emotionaalinen manipulointi. Se tarkoittaa käyttäytymistä, jossa toinen osapuoli pyrkii vaikuttamaan kumppaniinsa syyllistämisen, vähättelyn, kontrollin tai muiden psykologisten keinojen avulla.
Kaikki riidat tai erimielisyydet eivät tietenkään ole manipulointia, mutta toistuvina tietyt toimintatavat voivat heikentää luottamusta ja turvallisuuden tunnetta suhteessa.
Yksi yleisimmistä merkeistä on jatkuva syyllistäminen. Kumppani saattaa esimerkiksi vierittää vastuun omista virheistään tai pahasta olostaan toisen harteille.
Toinen varoitusmerkki on sääntöjen jatkuva muuttaminen. Puoliso ei koskaan tunnu tietävän, mikä on oikein, sillä odotukset vaihtuvat tilanteesta toiseen. Tähän läheisesti liittyvä mykkäkoulu voi alkaa aivan tyhjästä.
Erityisen haitallisena pidetään halveksuntaa
Tutkimusten mukaan tarkoituksellinen kommunikoinnin katkaiseminen voi aiheuttaa toisessa osapuolessa torjutuksi tulemisen tunnetta, ahdistusta ja epävarmuutta. Erityisen haitalliseksi se muuttuu silloin, kun hiljaisuutta käytetään rangaistuksena tai vallankäytön välineenä.
Parisuhdetutkija John Gottmanin tutkimuksissa on puolestaan havaittu, että halveksunta, jatkuva kritiikki, puolustuskannalla oleminen ja keskustelusta vetäytyminen ennustavat parisuhdeongelmia kaikkein voimakkaimmin. Erityisen haitallisena pidetään halveksuntaa, joka voi näkyä esimerkiksi silmien pyörittelynä, pilkkaamisena tai toisen vähättelynä.
Asiantuntijat kehottavat kiinnittämään huomiota myös lomalla niihin tilanteisiin, joissa toinen osapuoli käyttää läheisyyttä tai hyväksyntää palkintona. Jos hellyyttä, kehuja tai huomiota annetaan vain silloin, kun kumppani toimii tietyllä tavalla, suhde voi muuttua vähitellen epätasapainoiseksi.
Yhdessä koettu rauhallinen hiljaisuus voi vahvistaa läheisyyttä.
Kesäloma voi tuoda esiin myös hyviä juttuja. Tuoreen tutkimuksen mukaan yhdessä koettu rauhallinen hiljaisuus voi vahvistaa läheisyyttä ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ratkaisevaa ei siis ole hiljaisuus itsessään, vaan sen tarkoitus. Yhdessä nautittu hiljainen hetki voi lisätä läheisyyttä.
Yksittäinen käyttäytymismalli ei tee kenestäkään narsistia eikä yksi huono riita tarkoita suhteen olevan tuhoon tuomittu. Jos kuitenkin syyllistäminen, vähättely, pilkkaaminen, kontrollointi tai mykkäkoulu toistuvat jatkuvasti, tilanteeseen kannattaa puuttua ajoissa. Avoin keskustelu, rajojen asettaminen ja tarvittaessa ulkopuolinen apu voivat estää ongelmien syvenemisen.
Lähteet: Frontiers in Psychology, Gottman, Scientific American
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten avioero tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.