Maailmankaikkeuden olemassaolo ja sen asutus ovat kysymyksiä, jotka ovat kiehtoneet ihmisiä vuosikymmeniä. Siihen ei ole olemassa vieläkään varmaa vastausta. Nyt NASAn johtaja Jared Isaacman on kertonut uusia tietoja suurelle yleisölle.
Isaacman kertoo, että avaruusjärjestöllä on hallussaan kuvia selittämättömistä kohteista. Tutkijat eivät toistaiseksi tiedä, mitä kuvissa on.
Tuntemattomia kohteita kuvattu
Isaacman puhui aiheesta Jack Gordonin podcastissa. Hänen mukaansa NASA on kuvannut kohteita, joiden alkuperää ei pystytä nykyisten tietojen perusteella tunnistamaan.
– Olemme tallentaneet kuvia, joiden perusteella emme yksinkertaisesti tiedä, mistä on kyse, Isaacman sanoi.
Lausunto on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Osa ihmisistä pitää tätä selkeänä todisteena siitä, että avaruudessa on elämää. Isaacman ei kuitenkaan sanonut tarkalleen näin.
Päinvastoin hän korosti, että NASA:lla ei ole vedenpitävää näyttöä siitä, että selittämättömät kohteet olisivat avaruusolentojen aluksia.
Elämää on kaikkialla maailmankaikkeudessa.
Hän kertoi myös, että ei itse ole nähnyt mitään todisteita väitteistä, joiden mukaan Yhdysvaltain hallitus olisi löytänyt maahan syöksyneitä UFO-aluksia tai avaruusolentojen jäänteitä. Isaacman uskoo silti, että elämä muualla maailmankaikkeudessa on mahdollista.
– On hyvin mahdollista, että päädymme vielä meidän elinaikanamme siihen johtopäätökseen, että elämää on kaikkialla maailmankaikkeudessa, eikä se ole niin harvinaista kuin olemme ehkä ajatelleet, hän sanoi.
Hänen mukaansa Mars on yksi kiinnostavimmista tutkimuskohteista. NASAn Perseverance-mönkijä on kerännyt Punaiselta planeetalta kivinäytteitä, joiden toivotaan joskus päätyvän Maahan tutkittaviksi.
Isaacman arvioi, että näytteistä voi löytyä merkkejä ainakin muinaisesta mikrobielämästä. Ne vaan täytyy saada ensin Maahan ja laboratorioihin analysoitaviksi.
Osa havainnoista on edelleen selittämättömiä
NASA on jo aiemmin painottanut, että niin sanotut tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt eivät automaattisesti tarkoita avaruusolentoja.
Vuonna 2023 julkaistussa riippumattomassa raportissa todettiin, että suurimmasta osasta havainnoista tarvitaan huomattavasti enemmän laadukasta aineistoa ennen kuin niiden alkuperä voidaan selvittää.
Isaacmanin lausunto ei siis muuttanut NASAn virallista kantaa. Avaruusjärjestö myöntää, että osa havainnoista on edelleen selittämättömiä.
Lähde: Fox News
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten avaruus, NASA tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.