Sometrendi voi vaurioittaa puhelintasi

Digi Toimittaja:

Helteinen sää voi saada älypuhelimen toimimaan huonosti tai jopa vauroittaa laitetta. Puhelimelle vaaraksi voi kuitenkin olla myös sosiaalisessa mediassa leviävä neuvo hellepäivien varalle, kertoo BBC.

Sosiaalisessa mediassa ihmisiä on neuvottu laittamaan puhelin jääkaappiin tai pakastimeen lämpimällä säällä. Niksi on ollut suosittu erityisesti niissä Euroopan maissa, joissa helleaalto on vaikuttanut kuluvana kesänä.

Älä säilytä puhelinta jääkaapissa

Englannin Wemissä puhelinten korjaamiseen erikoistunutta liikettä johtava Jamie Farnell kuitenkin varoittaa säilyttämästä puhelinta jääkaapissa. Farnellin mukaan hellekauden aikaan korjattavaksi on tuotu lukuisia puhelimia, joissa laite on vaurioitunut sisälle kertyneen kosteuden vuoksi.

Korjaaja uskoo useimpien laitteiden vaurioituneen sen seurauksena, että niitä on säilytetty jääkaapissa tai pakastimessa. Kesäkuisen helleaallon aikana liikkeeseen tuotiin jopa iPad, joka räjähti akun turpoamisen seurauksena.

Farnellin mukaan moni on nähnyt sosiaalisessa mediassa uskottavalta vaikuttavia videoita ja uskonut niitä tutkimatta asiaa tarkemmin. Toinen yleinen harhaluulo liittyy puhelimen kuivaamiseen riisillä täytetyssä astiassa.

– Kastunutta puhelinta ei pitäisi laittaa riisin sekaan. Riisi ei auta mitään, Farnell kertoi BBC:lle.

”Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä he kertovat yrittäneensä jäähdyttää puhelinta.”

Farnellin mukaan asiakkaat näkevät nyt niksivideoita, joissa puhelimia laitetaan jääkaappiin tai pakastimeen. Se ei ole hänen mukaansa turvallista.

– Riskinä on, että puhelimeen pääsee kosteutta. Kun se kuivuu, muuttuu kosteus tai tiivistynyt vesi juoksevaksi vedeksi, Farnell varoittaa.

Farnellin mukaan helteisillä säillä huoltoon tuodaan runsaasti turvonneita puhelimia ja laitteita, jotka eivät käynnisty.

– Kyselemme asiakkailta kysymyksiä ja yhdeksässä tapauksessa kymmenestä he kertovat yrittäneensä jäähdyttää puhelinta laittamalla sen jääkaappiin, Farnell kertoo.

Jääkaappiin laittamisen sijaan Farnell kehottaa suojaamaan puhelinta helteiden haitoilta pitämällä sen poissa suorasta auringonvalosta, sammuttamalla laitteen ja välttämällä laitteen ylikuumenemista. Runsaasti tehoa käyttävien sovellusten käyttöä kannattaa välttää.

Farnell suosittelee myös laskemaan näytön kirkkautta lämpimillä säillä. Laitteen prosessorien voi antaa levähtää myös laittamalla lentokonetila päälle tai kytkemällä Bluetooth ja GPS pois päältä.

Lähde: BBC

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.