Osassa Eurooppaa kärvistellään kovien helteiden keskellä, mutta Suomessa tilanne on lähes päinvastainen. Osassa maata on nyt ajankohtaan nähden viileää, kertoo Foreca.
Säässä on alkuviikon aikana jopa syksyistä tunnetta. Maanantain ja tiistaina välisenä yönä hallaa esiintyi laajalti maan keski- ja pohjoisosassa.
Hallayöt voivat iskeä
Hallassa lämpötila laskee maanpinnan läheisyydessä pakkasen puolella keskellä kasvukautta. Halla voi olla vaaraksi kasvillisuudelle.
Halla on Forecan mukaan mahdollista selkeillä alueilla myös tulevina öinä. Lämpötila jää myös päivisin ajankohtaan nähden mataliin lukemiin.
– Päivälämpötilat jäävät tiistaina ja keskiviikkona etelässä ja idässä monin paikoin alle 15 asteeseen, eli toukokuun alkupuolta tai syyskuun puoliväliä vastaaviin lukemiin, kertoo meteorologi Joanna Rinne Forecan sääblogissa.
Viileän sään taustalla on Venäjän ylle pysähtynyt korkeapaineen kieleke, jonka läpi Atlantilta luoteen puolta Eurooppaan puhaltava viileä ilma ei pääse. Tämän seurauksena viileä ilma levittäytyy laajalle alueelle itäiseen Eurooppaan ja Fennoskandiaan.
Lämpötilat jäävät viileimmiksi sateisilla alueilla
Lämpötilat eivät nouse auringossakaan kuin juuri ja juuri 20 asteen tienoille. Lämpötilat jäävät maan etelä- ja itäosissa alle 15 asteeseen alueilla, joissa ajankohdan tavanomaiset keskilämpötilat ovat noin 20-22 astetta.
– Yhtä viileitä lämpötiloja esiintyy Suomessa tiistaina ja keskiviikkona ainoastaan paikoin Pohjois-Lapissa, Rinne kertoo.
Lämpötilat nousevat hieman viikon mittaan. Tiistaista torstaihin lämpötilat pysyvät pääosin 12-20 asteen välillä ja perjantaista sunnuntaihin 15-21 asteen välillä.
Lämpötilat jäävät viileimmiksi sateisilla alueilla, ja aurinkoisilla alueilla on lämpimämpää. Lämpötilaerot siis riippuvat lähipäivinä enemmän pilvistä ja sateista kuin maantieteellisestä sijainnista.
Ensi viikon ennuste on edelleen epävarma. Maanantaina tehtyjen ennusteiden perusteella Suomeen olisi leviämässä laaja sadealue, mutta tiistaina tehtyjen ennusteiden mukaan sateet saattavat jäädä osin maan itäpuolelle.
Sadealue vaikuttaa lämpötiloihin merkittävästi. Mikäli sää on aurinkoista, voivat lämpötilat nousta ensi viikolla jopa hellelukemiin.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kesä, sää, vesisade tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.